Käytin tänään kolme tuntia metsässä tarpomiseen. Ensin kävin puolentoista tunnin lenkin sedän kanssa, toisen puolitoista tuntia tarvoin yksin. Sää oli mahtava, lämmintä on yli kymmenen astetta eikä tuuli ole kylmä, vaikka tuuleekin ihan reilusti.
Keväänmerkkejä on ilmassa, sillä joutsenpariskunta on viipyillyt niemenkärjessä jo viikon jos ei pidempäänkin ja siellä täällä vastaan tulee lintupariskuntia. Nähtiimpä aiemmalla reissulla tällä viikolla, samalla kun nämä kuvat on otettu, myös komea huuhkaja. Lähti hakkuuaukealta noin 15 metrin päästä (: Säikähdin pirusti, mutta komea otus oli!
Jotenkin rauhoitti kamalasti päästä tuonne kävelemään pitkästä aikaa omien ajatustensa kanssa. Aamu oli niin ylienerginen, etten meinannut paikallani pysyä. Vasta nyt, kun olen uuvuttanut itseni tuolla hyppelehtimällä, voin rauhoittua tähän kirjoittamaan.
Hirveästi olisi tehnyt mieli lähteä kylälle ajelemaan ja ehkä näkemäänkin ihmisiä, mutta tänään ei parannut lähteä, etenkin jos ja kun mennään huomenna istumaan iltaa Roosan mökille (: Tarkoituksena on avata kevään grillauskausi, ainakin omalta osaltani! Tuskin maltan odottaa~
Kohta vuorossa olisi sauna ja sen jälkeen oleskelua. Paljon olisi töitäkin tehtävänä, mutta otetaan tämä päivä levon ja akkujen latautumisen kannalta ;) Ilman selkeää mieltä on vaikeaa tarttua oikein mihinkään, tämä päivä auttoi pään tuulettamisessa.
Pääsiäisen jälkeen tuleekin sitten uudet kujeet c:
Nightingale
I'd climb the highest mountain,
I'd cross the seven seas just to see your smile again.
All the trust that was built along the years is coming back to stay I know.
Just look ahead the road is free -
I'm coming Home.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Skotteja!
Kylläpä väsyttää.
Minulla on ollut tosiaan tämä lastenleffabuumi nyt päällä, se jäi siitä kun katsottiin Frozen Even luona :D Sen jälkeen ohjelmassa ovat olleet Tangled (Kaksin karkuteillä), Itse ilkimys ja nyt sitten eilen Brave. Onhan se hyvää aivot narikkaan -viihdettä!
Braveen tykästyin kyllä ihan kamalasti, en sen tarinan takia vaan Merindan mekon, tukan ja ah-jumala-sentään SKOTTIAKSENTIN takia. Minä en vaan kestä irkku- ja skottiaksentteja, ne on ihan liian ihania. Pakko päästä joskus Skotlantiin tai Irlantiin, mieluusti molempiin! Pelkkä aksentti-ilo on ilo lähteä, puhumattakaan miljoonasta muusta hyvästä syystä!
Ah, ehkä sitten joskus!
No mutta se matkustushaaveista. Sen jälkeen olikin sitten vuorossa maratonkeskustelu Annan kanssa, meni ehkä parisen tuntia? :DD Mutta paljon asioita ehti onneksi siinä ajassa käymään. Kyllä se tumblrin käyttö sieltä vielä lähtee kun jaksat ahkerasti vierailla! Pitkästä aikaa joku on joutunut sinne, ompahan joku muukin jolle hehkuttaa. c:
Illan päätteeksi oli kortinpeluuta ja siinä menikin sitten myöhään. Aamulla sisäinen herätyskello ei kuitenkaan antanut tuntia enemmän armoa, eli seitsemältähän sitä herättiin ja tästä vielä tänään kärsitään..
Nyt tekemään jotain oikeaa, mitä piti tehdä jo eilen.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Kahvia ja kamera
Huh.
Eilen oli todella uuvuttava päivä.
Käytiin Liisan kanssa pitämässä 4H-yritys -esittelyjä kahdeksasluokkalaisille, yhteensä kolmen tunnin ajan. Onneksi esittelyt menivät ihan superhyvin ja saatiin ehkä jopa innostettua joitakin kokeilemaan 4H-yrittäjyyttä. Liisa on todella hyvä puhuja, painii ihan eri sarjassa kuin minä.
Illalla sitten tuntui, että jalat painoivat tonnin ja olo oli kuin olisin ollut kuumehorkassa tai jotain vastaavaa. Ei meinannut hereillä pysyä! Ihmettelin sitten aikani, että miten on mahdollista että olo on tämmöinen kun monta kertaa pidempien valvomistenkaan jälkeen ei ole. Sitten tajusin, etten ollut juonut koko päivänä yhden yhtä kuppia kahvia, eli elimistössä ei ollut kofeiinia nimeksikään. Aamulla Mikon luona en yleensäkään juo kahvia ja päivä meni niin tiiviisti yritysesittelyjen parissa, joten siinähän sitä oltiin. Koko asia unohtui ja kärsin siitä sitten eilen illalla.
Kello oli kuitenkin niin paljon siinä vaiheessa, kun asian tajusin, että annoin kahvin keittämisten olla ja painuin nukkumaan kasin jälkeen. Nyt aamu näyttää paljon virkeämmälle, sain taas kahvia ja nukuinkin hyvin (:
Noh, se siitä! Tänään työt jatkuvat ja hommaa tosiaan riittää.
Sain muuten uutukaisen lapsen, oman kameran c:
Alunperin olin vakuuttunut, että haluan Canonin EOS M -mallin, eli eräänlaisen järkkärin ja pokkarin välimuodon (en ole täysin varma, miksi sitä kutsutaan..)
Noh, äitee ja setä lähtivät sitten maanantaina kameraostoksille kun minä itse olin töissä. Sitten tuli soitto kaupasta, kauppias selvitti minulle toisesta kamerasta, Olympos PEN mini E-PM2:sta. Tarjous oli siitä niin paljon fiksumpi kuin Canonista (vaikka merkkiuskollinen olenkin), joten päädyin sitten Olympokseen. Mutta katua ei ole tarvinnnut, kamera on varsin erinomaisen oloinen (:
Vähän totuttelua toki vaatii tuon käyttäminen, mutta äkkiähän minulla on ollut tapana oppia.
Mutta nyt, aikuistenoikeasti, niitä töitä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)