Elämän suurien kysymysten pohtimista jälleen. Mistä tiedän onko missään mitään järkeä, jos en kysy, ja onko järkeä kysyä, jos mikään ei menekkään kuten olisi toivonut?
Tänään käytiin Iisalmessa ostamassa minulle vanhojentanssikengät. Maksoivat peräti neljäkymppiä, eli aika normihintaan lähtivät. Saa nyt sitten nähdä että mitenkä noitten kanssa, nuo ovat kokoa 37 ja minun normaali koko on 39. Ja silti ne meinaa tippua toisesta jalasta. kuinka karua. :DD Pelottaa vähän, että entäs jos en pystykkään tanssimaan noilla, mutta jospa ei kävis niin paskasti. Muussa tapauksessa vanhat balleriinani pelastavat minut jälleen.. :DD
Mutta kun pääsimme jälleen aiheeseen vanhojentanssit, tahdon näyttää tämän:
Se on paskalaatuinen kuva, otettu paskalla kameralla, ilman alushametta, mutta kyllä siitä idea selviää silti paremmin kuin hyvin. Parempia kuvia tulee ehkä levitykseen joskus, jos saan kuvaajaksi jonkun muun kuin mumman ja paremmassa valaistuksessa.
Mitähän sitten. Nuapureitten pitäis tulla tuossa tämän illan aikana taas saunomaan ja kortinpeluuseen, ja mikäpä siinä! Se pelastaa minut samalla vanhoja suomalaisia elokuvia -maratonilta. Ainakin toivottavasti, vaikka mumma olikin sitä mieltä että vieraidenkin lähdön jälkeen vois kattoo jonkun leffan vielä.. En vaan oo aivan varma, riittääkö jaksaminen :DD Eilenillallakin olisin päässyt jo puoli yhdeltätoista nukkumaan, mutta sattuneesta syystä istuinkin sitten koneella puoleenyöhön.
Mutta nyt, lähden seikkailemaan koska en keksi mitään kovin järkevää sanottavaa.
Heijssan,
Nightingale
Ja mitä tytöt puhuu pojista kun pojat ei oo paikalla
Onko se painokelpoista tai laulun arvoista
Minä haluan hieman huvia
Seikkailuja, elokuvia
Sekopäänä hulluna heilua
Ja rakastaa sinua
Sinä haluat hieman huvia
Seikkailuja, leiritulia
Olla nuori ja tanssia nurmikolla
Ja rakastaa minua.
lauantai 14. tammikuuta 2012
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Tällaisena iltana, vois vaikka itseensä rakastua.
Uaaaa. Morgon ihmiset :DD
Täytyy nyt kirjoitella vähän aamufiilistelyjä tänne, kun ei ole parempaakaan tekemistä.
Eilinen päivä meni kokonaan Popedan (tai siis Pate Mustajärven) Ukkometsoa popittaessa. Pojat laulavat sen vanhoissa, ja minua harmittaa nyt etten ole poika ja pääse laulamaan tuota. Karua. :DD Meidän tyttöjen on tyytyminen Egotripin biisiin Tällaisena iltana. No, ei sekään huono vaihtoehto tietty ole.
Ja niin. Läksythän oli taas tarkoitus tehdä, mutta taisi vähän jäädä. Nytpä ainakin näkee, mitenkä pahasti se matikanopettaja-harjoittelija moukuttaa, jos ei ole läksyjä tehnyt. Haksu ei koskaan ole moukuttanut, ei parane tämänkään. :DD Mutta, onneksi tänään on hissaa aamusta niin edes jotain hyvää tässäkin päivässä.
Iltapäivällä pitäisi sitten mennä tekemään niitä vanhojentanssikoristeita. Hitto, kun en saanut kysyttyä siltä kuvisopelta että minne hevonperseeseen ne nyt virallisesti pitää raahata, ne puut jotka tulevat koristeiksi. Minä ymmärsin, että lukiolle, ja Laura on sitä mieltä että yläasteelle. No, katsotaan. Ja sehän on murheistani pienin, kun lisäksi minun täytyy taistella noiden kanssa siitä, mitä pitää tehdä ja kuka tekee. No, kyllä sekin tästä :DD Viimeksi vaan vähän tuntui, että neuvotaas nyt kädestä pitäen, mutta ei se tilanne ehkä niin paha ole. Ja jumalan kiitos, Laura on sitten siellä apuna. Harmi vaan, ettei Eve tälläkertaa.
Ja nyt voisin vaikka livistää tekemään jotain enemmäntaivähemmän hyödyllistä, eli kouluun.
Heijssan alla,

keskiviikko 21. joulukuuta 2011
Väsynyt ja kyllästynyt
Joulu lähestyy.
Saa polttaa kynttilöitä mielensä mukaan, ulkona palavat jouluvalot. Kinkku on otettu pakkasesta sulamaan, ja ja kunnollinen joulusiivous alkaa huomenna. Koulukin loppui tänään, ja tuntuu, että ehkä siitä ruotsinkokeesta saattaa tulla inhimillinenkin numero.
Kuulin tänään ensimmäistä kertaa tälle joulua radiosta Juicen sian. Hieno biisi, tuli heti jouluisemmalle tuulelle. Ja kavereilta on saatu joululahjoja, maltan tuskin odottaa aattoa.
Se, mitä vielä toivoisi lisäksi, olisi joulurauha. Kunnollinen rauhoittuminen, ei valituksia kenestäkään, ei suuttumisia, ei haukkumista, ei huutoa. Mutta jälleen tuntuu sille, että se saattaa olla vähän liian kaukaa haettua. Jospa se suomen turku julistaisi sitten pitävän joulurauhan, saa nähdä.
Mutta se siitä tälläkertaa. Nyt tuntuu ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että kurkku meinaa olla kipeänä ja tuntuu vähän sairaalle. Tämä olikin odotettavissa, sillä tunnollinen oppilashan sairastaa aina lomilla.
Kattellaan, kattellaan. Hyvät joulunodotukset,

torstai 15. joulukuuta 2011
Koeviikon alku, mutta eipä mulla muuta.
A queen of gold I made
A silver bride I built
From the northern summer nights
From the winter moon.
A silver bride I built
From the northern summer nights
From the winter moon.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Hups, mites tässä näin kävi?
Eksyin siis kattelemaan noita OnePiece -haalareita. Siis itsehän käytännössä dissaan niitä viimeiseen asti. Tykkään kyllä niiden ajatuksesta, mutta lähelle 200 euroa tuommosesta on jo aikamoista riistoa. No, rakastuin kuitenkin ainakin yhteen, nimittäin tähän:
Koska tuommoinen. Fleeeceä. Pehmoista. <3 voisin oikeesti tykätäkkin. Julkisestihan en tuommoista käyttäisi, mutta kotiöllöttelyyn olisi aika ihanteellinen. Tosin, taas päästään siihen, että kotirötjäkevaatteesta en rupea maksamaan sitä kahta saturaista.
Mutta nytpäs siirryn koulujuttujen kasaankeräilyyn, vuodatettuani tänne taas vaateristiriitaa.
Hyvät päivät vaan kaikille

lauantai 10. joulukuuta 2011
"..Meitä erottaa kaikki, meren syvyydet, valtakuntien vihamielisyys, valojen pyhyys."
Ah, ehdoton suosikkilainaukseni Kolmesta Muskettisoturista. <3
perjantai 9. joulukuuta 2011
Booooooring.
Meinaa olla vähän tylsää, täytyy myöntää.
Istuksin para-aikaa atk-luokassa ja ihmettelen, odottelen Maria tulevaksi opo-keskustelusta.
Sen jälkeen olisi missiona vähän lueksia ruotsin sanoja ja kymmenen maissa lähteä yläasteen puolelle katselemaan, että joskos kuvisope olisi saanut minun viestini ja ilmestynyt kuviksenluokalle, nimittäin pitäisi vähän taas kattella noita vanhojen tanssien koristelujuttuja.
Tämä viikko on tuntunut vähän sille, että ei tiedä mitä tekisi. Tietää paljon tekemisen arvoisia asioita, mutta ei oikein ole saanut mitään aikaiseksi. Yhteiskuntaoppiakin yritin opiskella, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Onneksi saan ensiviikon alussa Lauralta ne muistiinpanot, niin elämä helpottuu sen suhteen.
Viikonloppu meneekin sitten äidinkielen kirjallisuusesseen (4 sivua, jes!) parissa ja matikan kertaustehtävätkin kutkuttelevat jo mielessä. Koeviikkohan alkaa siis ensi torstaina äidinkielen kokeella, mutta tuon kirjallisuusesseen pitäisi olla valmis jo maanantaille, eli se on sinänsä akuutimpi tapaus. Mutta pakko on jo aloittaa tuon matikankin tekeminen, sillä meinaan olla hienoisesti pihalla muutamista asioista.
Kauheaa, kun tuntuu taas ettei osaa puhua muusta kuin opiskelusta :DD elämä pyörii tehokkaasti sen ympärillä, tässä jaksossa kun on tuntunut olevan niin kauheasti tekemistä.
And now something completely different!
Eilen olisi tullut telkkarista yleltä, erätulilla, jossa olisivat olleet herra Kakko yhdessä Tuomas Holopaisen kanssa samoilemassa pitkinpoikin. Jumalan kiitos, se tulee uusintana maanantaina kello 14:25, joten saan kuin saankin sen tallennukselle. :D sitten voin katsoa Kakon samoilemista aina kun haluan <3
Mitähän muuta. En taida keksiä tällä erää muuta maailmaakaatavaa.
Taidan livistää treffeille ruotsin sanojen kanssa.
Damdiddam,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)