perjantai 31. toukokuuta 2013

Ylioppineet ja aliälyiset♥

En voinut vastustaa kiusausta, mutta tässä tulee kerrankin postaus oikeeta asiaa.

Me ollaan taaperrettu kolme vuotta lukiota, kriiseilty, säädetty ja sählätty, kirottu tehtäviä ja riehuttu pitkin käytäviä. Huomenna se on ohi, ja me saadaan lakit päähän. Toiset virallisesti, toiset vähän vähemmän virallisesti. Saadaan kuitenkin, ja sitten voidaan kaikki olla iloisia ja onnellisia. Minulla ei ole näyttää kuvia ylioppilasjuhlista. Mutta minulla on kuvia meidän yhteiseltä suonylitykseltä, ja tässä niitä tulee (:









































Tiiättehän mitä? Ootte ihan kamalan rakkaita kaikki! ♥ Kiitos kaikista nauruista näinä kolmena vuotena, ei anneta sen kaiken loppua tähän vaikka lähdettäisiin eri suuntiin!


Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista
eikä tahdokaan.




Nightingale

P.S. Meinas vähän pyrkiä tippa linssiin kun selas näitä kuvia meidän yhteisistä sekoiluista..
P.P.S. Mulla on teistä muutamille yllätys tuloillaan tässä joskus. Odottakaa vaan..

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mahtailufiilis ja reissailua

I was chosen by heaven
Say my name when you pray
To the skies
See Carolus rise!

Tänään on vähän tämmönen mahtifiilis. Heräsin jonkin aikaa sitten ja aurinko paistaa ihanasti! Tuntuu sille että tänään minua ei lannista mikään (: Siitä fiiliksestä onkin hyvä nauttia nyt, se voi hävitä hyvin äkkiä. Mutta toivotaan ettei!

Aamupäivällä olisi ohjelmassa koomailua kotona, sitten jälleen Säviään kerhotäteilemään. Tänään on vuorossa pienempien porukan kerho, ja suunnitteilla on (samoin kuin isompien ryhmälle eilen) pelikerta lasten ehdoilla. Kaikki saavat kirjoittaa lapulle muutaman ehdotuksen siitä, mitä he haluavat tehdä tällä kertaa ja sieltä sitten tasapuolisesti arvotaan vaihtoehdoista. Isojen kanssa toimi ainakin hyvin, toivottavasti myös pienten.

Kerhon jälkeen kaasuttelenkin suoraan Viitasaarta kohti, nappaan vain äidin mukaan matkan varrelta. Sillä on kolmelta kampaaja, joten minä luonnollisesti toimin kuskina.. Vähän ikävästi sattui sillain, että menee Eurooppakurssin kanssa päällekkäin, mutta tälläkertaa näin. Kahdella seuraavalla kokoontumiskerralla aion olla kuitenkin paikalla, ne ovat sitä tärkeämpiä mitä lähemmäs Saksanreissua tullaan.

Mutta nyt, taidan hyödyntää aamun tuntini ja alkaa kokoamaan juuri tämän kyseisen Saksan matkan topiccia. Liiderin ikävä velvollisuus.. En tosin ole puoleltakaan porukasta saanut vielä tekstiä tai mitään, joten tosi hyvä ruveta kokoamaan hommaa kolmen ihmisen tekstien perusteella. No, jospa se siitä!

Kaunista päivää kaikille
Nightingale

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lanileski ja kummityttö

Kesä tulee! Popittelen vaikka mitä bilebiisejä sun muuta, mistä tulee oikein kesäinen fiilis. Semmonen tanssifiilis c: Tänään oli myös virallinen kesänavaus siinä mielessä, että kiskoin valkoisen kesämekkoni (♥) ylle tänään kun töihin lähdin. Lakkasin jopa kynnet ja laitoin hiukset! Uskomatonta panostusta, viimeksi yritys panostaa ulkonäköön olikin abiristeilyllä.. :D

Ja sitten pari kuvaa!




Toinen kuva ehkä perjantailta, toinen tältä aamua. Pitäis ehkä panostaa johonkin muihinkin, kun webbikamerakuviin ja käydä vaikka ulkona vähän valokuvailemassa (: Kunhan tässä olis aikaa. Ja innostusta, ja sopiva momentti. 

Kummityttö kävi muuten kyläilemässä eilen illalla. Sitä tyttöstä ei voi kuin rakastaa! Ihana lapsi c: Mukana menossa oli myös vähän vanhempi veli Mikko.


Huomenna taas koululle töihin. Tai no, virallisesti ei koska helatorstai, mutta menen silti että saan kivuttomasti tehtyä viikon työtunnit. Ja näänpähän myös Mikkoa, niillä on porukalla lanit tänään ja voi olla, että mies muistuttaa aamulla taas enimmäkseen zombia. Eikä varmaan edes sisäistä mun paikallaoloa. Noh, saampa tehdä rauhassa töitä. Varmaan pitää tehdä pitkä päivä, että sais ottaa perjantain ja lauantain hieman lunkimmin. Sunnuntaina onkin sitten kummitytön 2-vuotissynttärit~ Se on jo iso tyttö.


Takaisin angstaamaan lanileskeyttäni!
Mukavaa iltaa kaikille (:

Nightingale

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

In good old days, remember my friend?



 I can't see you here.. 
Where have you all gone now?
        Don't know, but it hurts, to be all alone
        On the field where the stones grow dead names..


- Nightingale

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Täällä Pohjantähden alla hiipii sieluun asti halla

...ja tunteet tappamalla rikki repii sydämen. 

Joo.

Sain Täällä Pohjantähden Allan luettua toisen kerran, vähän alle kuukausi siihen meni vaikken joka päivä lukenutkaan. Täytyy sanoa, että se on ehkä oikeesti suomalaisen kirjallisuuden mestariteos. Se on kirjana niin laaja, käsittelee pitkää aikaväliä ja sukupolvet ehtii syntyä ja kuolla. Ja silti kaikkea oleellista käsitellään tarkasti ja hartaasti.


Täällä Pohjantähden Alla jättää oikeasti tosi haikean fiiliksen jälkeensä. Tyhjän, kuten facebookissa vähän kirjan lopettamisen jälkeen totesin. En tiedä saanko kirjasta jotenkin "tavallista talliaista" enemmän irti, koska ymmärrän 96,3% kaikista historiallisista viittauksista ja osaan yhdistää ne aikakauteensa merkityksineen. Mutta Täällä Pohjantähden Alla ei ole pelkkää historiallista höpinää, se on tarinanakin uskomattoman upea. Tälläkin lukukerralla monet tapahtumat nosti vedet silmiin..

Suosittelen lukemaan, jos ei pelkää sivujärkäleitä. Se on sen arvoinen.

Mitäs muuta? Kevät tekee tuloaan kovaa vauhtia, oon käynyt vähän ulkotöissä laittelemassa pihaa inhimillisempään kuntoon ja ihastellut muuten kelejä. Tuntuu sille että energiaa riittäisi töihin vaikka kuinka. Joutenolo ei oo jotenkin tällähetkellä se paras vaihtoehto. Ehkä minä vielä tässä innostun.. ;) Tätä työtä täällä kuitenkin olisi.

Käytiin viime viikonloppuna urpåilemassa Even luona, ja oli kyllä muuten hauskaa! Laulettiin Singstarilla äänet käheiksi (wohoo, minä ja Sipsu oltiin niin paras tiimi! :D), katsottiin elokuva Viisi Legendaa, syötiin ittemme kipeiks grillisafkalla ja naurettiin. Oltiin. Ihmeteltiin. Ja ennen kaikkea valvottiin. Minä tosin menin sentään aamukuuden jälkeen nukkumaan, ja nukuinkin peräti kaksi ja puoli tuntia, jotta jaksaisin sitten lähteä ajamaan kotiin päin ilman ojanpohjien kiertelyä. Mutta tässä vähän kuvamateriaalia! (Asianosaiset valittakoon, jos joku kuva ei saa täällä olla.)









Niin. Hurmaavaa pojat (ja tytöt) :DD Mutta meillä ainakin oli hauskaa. 

Katsottiin muuten eilen illalla toistamiseen mamman kanssa Coco avant Chanel. Tykkäsin siitä toisella kertaa ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisellä. Ehkä se johtui siitä että ensimmäisellä kerralla minulla oli niin kauheat odotukset, kun olin halunnut niin pitkään nähdä sen. Nyt pystyi katsomaan sitä vähän eri tavalla. Lisäksi katsottiin jo joku viikko takaperin mamman kanssa Tie Pohjoiseen. SE OLI HYVÄ. Tykkäsin siitä :D Se oli toinen elokuva, jota olin haaveillut näkeväni jo ensi-illasta lähtien, mutta toive toteutui vasta nyt, kun ostettiin se dvd:llä. 

     

Mutta nyt, taidan lähteä nauttimaan ulkoilmasta (pääsykokeisiin lukemisen sijaan).

Au revoir,
Nightingale

P.S.




Kuuluu lapsuuteeni, joten älkööt ihmetelkö. Mutta meinaa tulla tippa linssiin kun on ensin lukenut Täällä Pohjantähden Alla ja sitten kuuntelee tuota.. aaah, fiilis.

P.P.S.

Tuon videon katsottuani löysin ehdotuksista tämän:



Kevät on tulossa!






maanantai 8. huhtikuuta 2013

Historiallinen paketti

Heippa kaikki!

Mitenniin taas jäänyt vähän postailu.. Ei oikein ole taas lähtenyt. Vaikka selostus Kittilänreissusta odotteleekin tuolla luonnostekstien seassa, ja kyläviikkoa Even kanssa pitäisi myös vähän kerrata, mutta nyt ei lähdde. Puhumpa siis turhanpäiväisyyksiä, ettei tule taas puolikuollutta ajanjaksoa tänne (:

Mihinkä ovat päivät huvenneet kotiutumisen jälkeen?

Tosiasia on, että lähinnä koomaamiseen. Aloitin lukemaan uudestaan Täällä Pohjantähden Allaa♥, ja täytyy sanoa että jälleen kerran kaappauduin ihan totaalisesti kirjan tapahtumiin mukaan ensimmäisten viidenkymmenen sivun kuluessa. Hyvä kirja ei menetä mahtiaan ;) Siinä etenee kuin huomaamattaan, ja aina tulee ahmittua vähän enemmän kuin oli tarkoitus. Tällä hetkellä olen menossa 1900-luvun alkuvuosissa, jossain lähempänä sivua 300 (koko opuksessa on 1050 sivua), mutta teksti on niin pienelläpräntättyä että siihen mahtuu paljon asiaa yhdelle sivulle.


Lisäksi ollaan äiteen kanssa katsottu Myrskyluodon Maijaa. Kolme jaksoa on takana, kolme vielä edessä. Ne kolme tosin varmaan tulee haukattua jo tänään (: Kaksi jaksoo menee helposti, ja eihän sitä viimeistä voi jättää enää erikseen. Ja AHDSFHDKFHÖHFHDH tätä bloggerin vamokkia kuvienasettelua. Mutta niin, hyvä sarja on jos on tämmönen historiahörhö niinkuin minä. Ja on muutenkin, joskun asiaan vaan pystyy eläytymään hyvin. Minusta tähän on kuitenkin aika helppo lähteä mukaan (:





















Löysin muuten tuossa netin ihmemaailmaa selatessani tämmöset:

Aivan jäätävän upea boxi kyniä, Faber-Castellin 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi (jota taidettiin viettää viime vuonna), hintaa euroissa päälle 2000 euroa. Mutta arvatkaa vaan miten pieni sydämmeni himoitsee tämmöistä, herranen aika sentään. Niin ihanan kaunis boxi ja kyniä vaikka muille jakaa (ainakin teoriassa) (: Harmi, ettei tässä opiskelijabudjetilla olla ihan niin rikkaita.

No, sellaista tälläkertaa. Ja pääsykokeisiin lukeminenkin alkaa kolkutella ovella. Kai se vaan pitäisi urheasti aloittaa (: Ei sinne Tampereelle muuten päästä.

Mutta nyt, työt kutsuvat.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille (:

Nightingale