Khihi, nyt on sattunut paljon kivoja juttuja semmoisen viikon sisään (:
Perjantaina menin Even luokse, meillä oli siellä porukalla urpåmiittinki sen kunniaksi että nämä yhdet lähtivät armeijaan. Meitä oli menossa mukana Anna, Eve, Mari, minä, Sipsu, Ilkka, Arto ja Partanen, sekä satunnaisina tähtinä Even Mikko ja Turunen.
Anna lähti kylältä mun kyytiin, mentiin paikalle muita aikaisemmin ihmettelemään. Vietettiin ilta saunoen, kriiseillen, jäätelöä syöden, Singstarilla pelaten (Eveltä lähti ääni..) ja Tekkeniä hakaten (: Oli ihan huippua! Pienistä takaiskuista huolimatta. Lauantaina sitten lähdettiin siivottuamme kotimatkalle, vein Annan ja Sipsun kylälle.
Pielavedeltä nappasinkin kyytiin Mikon, joka tuli meille kahdeksi yöksi♥ eli se viipyi loppiaiseen. Oli kyllä kiva, että oma kulta nukkui vieressä pitkästä aikaa (: Se on ollut niin kiireinen viime aikoina ja kiireisemmäksi se meno muuttuu vielä kevään mittaan. Syksyä odotellessa..
Lisäksi eilenillalla Eve tuli meille saunomaan c: Saatiin kriiseillä yhdessä, saunoa ja pelata munchkinia. Vaihdettiin myös kuvia, molemmilla oli pieniä puutteita valokuvavarastoissaan. On taas uutta katseltavaa ja muisteltavaa.
On ollut mahtavaa kun on nyt taas nähnyt pitkästäaikaa ihmisiä kunnolla. Jaksaa taas alkavan työrupeaman (: Jota tässä täytyykin siirtyä jatkamaan..
- Nightingale
P.S. Käytiin Kuopiossa, ostin Suomalaisen kirjakaupan alesta tämmöisen kirjan:
Tällähetkellä oon melkolailla koukussa! Mutta kirjoista enemmän sitten joskus toiste...
torstai 9. tammikuuta 2014
torstai 2. tammikuuta 2014
Truth is out there somewhere
Puolipakolliset naamakuvat vuoden alkuun.
Nyt on erittäin hyvä fiilis! Tein nimittäin aamun työjuttuja, ja menin sitten Intraan tarkistamaan että olisiko sinne tullut mitään mikä olisi hyvä tietää, ja olihan sinne (: nimittäin siellä sanottiin, että yhdistyksen tilastoinnin tarvitsee olla valmis vasta tammikuun loppuun, vaikka normaalisti vuodenvaihde on ehdottomasti viimeinen takaraja! Hyrisen tyytyväisyyttäni.
Mietin, että haluan koota itselleni taustakuvaksi tähän koneelle valokuvakollaasin tuolta kuvavarastoistani. En vaan vielä ole keksinyt hyvää ohjelmaa siihen, tietäisikö joku muu semmoista? Picasaa kyllä mietin, mutten ole selvinnyt vielä kokeilemaan.
Mitä tulee uudenvuoden viettoon, oltiin porukalla kylällä juhlimassa Ressun hautajaisia! Alunperin en edes meinannut mennä, mutta sitten Katja ylipuhui minut kuskiksi (eikä siihen mennyt kuin kolme päivää :D). Ja koska minä olin menossa, päätin ylipuhua mukaan Annan, Roosan ja Mikon. Mikko tosin tuli ihan vapaaehtoisesti suostuttelematta, kun kuuli että minä menen. Evenkin sain melkein mukaan, mutta sitten se ei kuitenkaan loppupeleissä päässyt paikalle. Oli kyllä ihan huippuilta!♥ Siellä pyöri paljon muitakin tuttuja jutustelemassa, Artoa, Sipsua, Sakua, Sasua, Niksua, Markusta.. JA LAURA. Eli vähän vaikka ketä (: Oli kivaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa.
Aamu sitten venyi puoli viiteen, ennenkuin selvisin nukkumaan. Se näin edellisilläkin yöunilla oli vähän liikaa, etenkin kun nousin ysiltä ylös. Viime yönä sain sitten kuitenkin kirittyä vähän kiinni vajeita nukkumalla kellon ympäri (: jaksaa tänään tehdä töitä. Huomenna sitten taas Even luo urpåilemaan porukalla♥ Ja sieltä tullessa kaappaisen varmaan Mikon mukaan ja se onkin meillä loppiaiseen, eli loppuviikko vaikuttaa myös aika superille!
Hups, tulipas hehkutettua.
Nyt kärsimään wintoosa 8.1 asentumisesta, jota on kestänyt varmaan jo reilusti yli tunti.
Nyt kärsimään wintoosa 8.1 asentumisesta, jota on kestänyt varmaan jo reilusti yli tunti.
Nightingale
Truth is out there, somewhere
Truth is out there, somewhere
Somewhere between two fairytales.
tiistai 31. joulukuuta 2013
2014
Koska tein tälläisen blogimerkinnän viime vuonnakin, teen sen myös nyt.
Mitä tapahtui vuonna 2013?

Mitä tapahtui vuonna 2013?
- Vuosipäivän kunniaksi tehty hotellireissu Mikon kanssa tammikuussa
- Ensimmäinen vuosipäivä 9.2.♥
- Wanhat 2013 Mikon tanssiparina 14.2.
- Wanhojen jatkot Lohimaassa 15. - 17.2.
- Abiristeily Tallinnaan, yksi yö laivalla ja yksi hotel Centralissa keskustassa MatkaPekan kyydillä 18.-20.2.
- Hiihtolomareissu Kittilään
- Keväällä välien katkeaminen tärkeän ystävän kanssa
- Ilveksentie part. III 1.-5.4. (?)
- Urpåjen wiikend 18.-19.4.
- Pääsykokeet Tampereelle kesäkuun alussa
- YO-juhlat 8.6.
- Kesäkuun Youth meeting "Health and sports as an important value for young people" Europahaus Aurichilla, liiderinä Markuksen kanssa.
- Elokuussa Tampereella Annen ja porukoitten kanssa
- Oman läppärin hankkiminen elokuussa
- 16.8. Even valatilaisuus Pielavedellä
- Elokuun lopussa tyttöjenilta saunamökillää Annan ja Even kanssa♥
- 19v. synttärit Katjan mökillä 11.-13.10.
- Sukulaisen kuolema lokakuussa & ensimmäiset hautajaiset pitkään aikaan marraskuussa
- Seniors meeting "Europe must go on" 18.-27.10. Europahaus Aurichilla♥
- Peliviikonloppu Iisalmessa 27.-29.12. Mikon, Asserin, Peitsan, Astan ja monien muiden kanssa.
Mitäs on tulossa vuonna 2014?
- Urpåjen miittinki
- Ilveksentie part. IV?
- Toinen vuosipäivä Mikon kanssa & sen juhlistaminen jotenkin (:
- Mikon penkkarit
- Töitä 4H:n toiminnanohjaajana
- Mikon YO-juhlat
- Opiskelemaan lähtö, joko Jyväskylään tai Joensuuhun..
- ..ja sitä myötä yhteenmuutto Mikon kanssa!♥
Saakeli, kun on vaikeaa leikkiä näiden kuvien kanssa!
Onnellista uutta vuotta kaikille!♥
Nightingale
P.S. Muistakaa uudenvuodenlupaukset! Minä olen jo tehnyt omani. Toinen liittyy Mikkoon, ja toisen voin kertoa täällä: lupaan päivittää taas alkavana vuonna useammin!
torstai 17. lokakuuta 2013
Odottelua
Odottelua.
Puoli ysin aikoihin lähdetään ajamaan kylälle, siellä pistäydyn Mikon luota hakemassa kameran mukaan reissuun. Ja sieltä jatketaan Siilinjärvelle, jossa hyppään yöbussiin kohti Helsinkiä. Joskus aamuviiden aikoihin olen sitten Helsinki-Vantaalla (: Josta suuntana Saksanmaa ja Aurich! Jälleen kerran.
HUHUHUHUHU.
Oikeesti halusin vaan hehkuttaa.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Titanic nanananananannananana
Aivot lyö ihan tyhjää.
Me katsottiin mamman kanssa Titanic torstaina. Minä näin sen ensimmäistä kertaa kokonaan (olin nähnyt vain jotain pätkiä lopusta), ja suhtauduin kyllä etukäteen varsin skeptisesti koko elokuvaan. Lähinnä varmaan se asenne johtui siitä, että Titanic on varsin hypetysleffa ja sen pituus tuntui minusta tuskaiselle. Vaikka eihän kolme tuntia tunnu missään, jos katson Sormusten herroja!
Noh, elokuva katsottiin ja tykkäsin siitä kamalasti. Tai en edes oikeastaan "tykännyt" kaikesta, minua ahdisti huutavat ja kärsivänoloiset ihmiset. Mutta se kertoo vaan siitä, että näytteleminen oli tosi hyvää ja tarina tosiaan piti otteessaan loppuun asti niinkun Anna minulle etukäteen sanoi (:
Myönnän itkeneeni loppupuolella useaan otteeseen, mikä kertoo hyvästä elokuvasta. Mutta tämä on kuitenkin myös sen kategorian elokuva, jota ei sovi katsoa liian usein. Sellainen fiilis minulle tuli heti elokuvan jälkeen; minusta tuntuu, että suuri osa taianomaisuudesta, siitä mistä minä pidin Titanicissa, katoaa jos sen näkee liian usein, vaikka uskonkin että tämä kestää katsomista.
Noh, se siitä. Torstai-perjantain välinen yö oli ihan toivoton, nukuin tosi huonosti ja heräilin vähänväliä. Perjantaina vuorossa oli iltapäivästä lähtö Iisalmeen, jossa muuten oli lievä ruuhka kolmen aikaan etenkin koska keskellä kaupunkia oli menossa tietyö. Siellä ollessa Eve laitteli viestiä, että onko minulla illalla menoja, jos mentäisiin yllättämään Sipsu sen synttäreiden kunniaksi. Ja mehän mentiin! Tulomatkalla haettiin Eve kotoaan kyytiin, mentiin meille ja väkrättiin Sipsulle kortti pikaisesti. Sitten vaan kylälle (: Ilta meni siellä oikein mukavasti, Sipsu oli oikein otettu :D Olin kotona joskus puolenyön aikaan, olisi mennyt myöhempään mutta onneksi Sipsu lupautui heittämään sitten Even minun puolesta kotiin, että kaikki päästäis nukkumaan mahdollisimman pian. Hyvä niin, sillä väsymys painoi melkoisesti.
No, toinen yö meni kuitenkin taas vähän liian vähillä yöunilla, joten eilinen oli sitten aika unelias päivä, luin lähinnä koulukirjoja ja makoilin sängyssä, ja meninkin hyvissä ajoin nukkumaan. Nukuin sitten korvaavasti kellon ympäri :D Tänään onkin sitten ollut ihan jees olla, mitä nyt päähän koskee tälläkin hetkellä.
Loppuun vähän musiikkia c:

Ayron - Day 19: Disclosure
Sabaton - Wolfpack
♥
- Nightingale
perjantai 20. syyskuuta 2013
Kröhröhröh
Hihi, Mikko tulee tänään meille♥
Pitkästä aikaa. Minä oon oottanut sitä niin kärsimättömästi :DD On niin pitkä aika kun edellisen kerran ollaan ehditty näkemään kunnolla (siis yli tunti), ja nyt se on meillä koko viikonlopun. Pääsen pelaamaan Munchkinia sen kanssa (vaikka suutunkin joka kerta kun se on niin epäreilu siinä, vaikka peli sen salliikin) ja selvittämään sille kaikesta hienosta mitä oon viimeaikoina säätänyt. Kun skypessä selittäminen ei vaan ole sama asia. Ja samoin päästään vähän justkaamaan muistakin tärkeistä asioista.
Tautikin alkaa jo vähitellen helpottaa. Toissapäivänä olin siis kuumeessa ja sänkypotilaana, kun jokaiseen lihakseen särki ja palelsi ja olo oli pöhnäinen; eilen ei enää ollut kuumetta mutta yskä, flunssa ja nenän maailmanmatkailuinto (Niagaran putouksien ilmeinen matkiminen) vaivasivat. Tänään yskittää edelleen, yleinen olo on kuitenkin näin aamusta ihan jees.
Nyt pitäisi mennä siivoamaan, ja puolen päivän maissa sitten hakemaan sitä Mikkoa kylältä. Monta muutakin asiaa on kyllä tänään hoidettavana, mm. apteekissa käynti että saisin tätä olotilaani vielä vähän paremmin kuntoon.
Siijuu,

lauantai 14. syyskuuta 2013
Taikasieniä ja taidetta
Tein tänään pieniä lisäyksiä tänne blogiin, eli linkit minun Tumblriin (jota taas pitkästä aikaa käytän) ja devianART:iin. Ne löytyvät siis näitä
oikean reunan bannereita klikkaamalla. Olen vähän huono ihkupihkuilemaan kauniista jutuista tänne blogiin, mutta Tumblrin puolella pyörii enemmänkin kuvia omasta mielestä kauniista asioista ja jutuista sekä mielenkiinnon kohteista. DeviantARTista löytyvät sitten omat piirrossotkut (: Käykää katselemassa.
Tänään on muuten kummitytön nimpparit, pitää ehkä mennä käymään siellä tänään tai viimeistään huomenna. Lisäksi menen huomenna naapuriin jutskaamaan vähän sukututkimusjutuista, Mika on luvannut auttaa minua niiden kanssa itsekkin paljon tutkimusta tehneenä. Ja minä kun olen vielä vähän keltanokka siinä, vaikka sinällään hyvin etenenkin. Kirkonkirjat on joskus täyttä hepreaa, minusta ei olisi ollut vanhanajan apteekkariksi.
Tein myös 50 sivua historiaa eteenpäin, mikä on aikamoinen saavutus eilisen laiskottelupäivän jälkeen. Paljon ei ole enää jäljellä, ensi viikon alussa pitäisi saada tuo kirja käsiteltyä ja alkaa pureutua seuraavaan, sekä ruveta katsomaan luentoja. Voi tosin olla, että aloitan jo aiemmin..
Nyt fiilistelemään auringonpaistetta!
- Nightingale
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)