Jooooo. Väsyttäää aika reippaasti.
Aivoni olettivat että saisivat nukkua ainakin sen normaalin puolitoista tuntia pidempään, mutta valitettavasti niin ei käynyt, sillä tänään minua odottaa taas pitkästä aikaa bussi sekä aamulla että illalla.. Ja mikäs sen riemuisampaa! Olisin varmaan lähtenyt autolla, mutta sitten mamma muisti että minulla on vielä aika reippaasti matkoja jäljellä linkkukortissa ja sitten pakkanenkin päätti hilautua -25 asteeseen, joten "helpommalla pääsee eikä autoa tarvitse kiusata", kun menen bussissa. No, yksi aamu (ja ilta) sinne tai tänne..
Sitten onkin taas viikonloppu, perjantaina kun ei ole koulua, ja pääsen ahkeroimaan yhteiskuntaopin neloskurssin loppuun ja sitten uhraankin varmaan aikaani lähinnä matikan kertaustehtäville, kun kertauskirjassa on päästy jo ohi kolmoskurssin jossa olen vasta menossa.. No, jospa sitä ehtisi tekemään kerrankin jotain muutakin, kuin märehtimään koulujuttuja.
Toisaalta paljoa muuta tekemistäkään minulla ei ole, kun ei se Mikkokaan tullut sitten meille viikonloppuna vaikka sen piti. Vähän kyllä harmittaa, kun olin ihan että jesjes Mikko tulee! Mutta niin, edellinen viikonloppu oltiin kuitenkin yhdessä reissussa niin ei siitä sitten mitään tullutkaan. Enkä vieläkään pääse pelaamaan sitä ostamaani Munchkinia! Harmittaa tuplapaljon. Meillä kotona kun on tasan yksi englanninkielentaitoinen minun lisäkseni, joka ei suostu pelaamaan, ja sitten kaksi englantia osaamatonta, joista toinen varmaan pelaisi muttakun ei vaan ymmärrä. On se vaikeeta.
Mutta tosiaan, tämmöisen pelin ostin. Olen itse haaveillut siitä kovin pitkään, kun kavereilla on ollut Munchkineita ja niillä aina ollaan pelattu, ja nyt sitten kun Mikko sai jouluna Zombie-version pelistä niin minunkin ostokynnykseni ylittyi ja päätin sijoittaa 25 euroa hyvään tarkoitukseen! Vielä kun tosiaan olis vaan joku, jonka kanssa pelata. Mutta viimeistään sitten, kun se Mikko tulee tässä sitten joskus taas meille..
Ja sitten tein päätöksen aloittaa lukemaan Lord of the Ringssejä uudelleen, ihan enkun kirjoituksia ajatellen! Kun vaan malttaisin keskittyä siihenkin, kun nyt on jotenkin aivot painotettu oppikirjoihin. Mutta mieluisampaa lukemista se on joka tapauksessa.. :D
Joop. Mutta kaipa se olisi taas lähdettävä keräilemään kampsuja kasaan. Olisi vähän tehnyt mieli tehdä postausta meidän Kuopionreissusta ja Edurnesta, mutta ehkä tässä vielä joskus, katsoo nyt että löydänkö asiaan sopivaa innostusta ja aikaa. Toivottavasti (:
Vietelkäähän mukava päivä,
Ciao,
Nightingale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti