In good old times, remember my friend,
Moon was so bright and so close to us, sometimes
We were still blind and deaf, what a bliss?
Painting the world of our own, for our own eyes, now?
Joskus kuolema käy lähempänä kuin koskaan olisin voinut uskoa.
Onneksi olet vielä siellä.
lauantai 23. helmikuuta 2013
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Sunnuntaiaaamun taikaa..
..tai sitten vaan opiskelua.
Eilinen päivä oli kyllä yksi hullunmylly. Sattui paljon, Mikko oli unohtanut vuosipäivän ja kaikki tuntui olevan jotenkin vinksallaan. Mutta onneksi uusi päivä näyttää aina paljon valoisemmalle ja kaikki on sovittu (:
Mitäs tänään? Vähän olen matikkaa saanut tehtyä, ja enkun sanat on ainakin suunnilleen nyt luettu. Eli toivon mukaan huominen koe menee sitten hyvin! Ihan mahtavaa, viimeinen oikea koe lukioaikana. Vähän jopa tuulettelemisen arvoinen juttu. Sitten on enää YO-kirjoituksia jäljellä.
Ja sitten on tietysti potkiaiset, penkkarit ja wanhat vielä vuorossa ensi viikolla, jonka jälkeen juhlitaan ensin vanhojen jatkoja ja sitten abiristeilyä heti seuraavalla viikolla. Voi kyllä ottaa seuraavat puoltoista viikkoa suhteellisen raskaasti esimerkiksi unen saannin osilta, mutta selviän varmasti. Sitä varten on poikaystävä ja ystävät, mies lähtemään kanssa nukkumaan pikkutunneilla kun väsymys kasvaa liian suureksi ja ystävät sitten hyttiin ja untenmaille lähtöä varten risteilyllä. (:
Sitten se alkaakin! Mulla on abiristeilyjen ja tuon biletysputken jälkeen tasan kolme viikkoa aikaa ennen historian kirjoituksia, ja sen ajan aion käyttää niin tehokkaasti kuin ikinä vain voin. Englannin sanojen ja kieliopin kertausta, historian ja yhteiskuntaopin abikirjoja ja muistiinpanoja, matikan kertausta. Mahtuupa sinne ennen kirjoituksia ns. hiihtolomalle matematiikan tenttikin, jolla sitten pyrin nostamaan matikan numeroa vähäsen ja harjoittelemaan vielä kirjoituksiin.
Mutta kyllä minä uskon että se on ihan palkitsevaa kaikki se rehkiminen sitten lopulta, toivon ainakin (: Mutta se nähdään sitten, tiedän kyllä että koville tulee ottamaan.
Nyt voisin mennä jatkamaan operaatiota "tee jotain hyödyllistä". Tosiasia on, että mitä enemmän teen, sitä paremmat ne tulokset ovat. Ennen wanhoja, penkkareita ja näin tulee toivottavasti jonkinsortin merkintää, ja juhlimisvaiheesta varmaankin sitten abiristeilyn jälkeen. Mutta katsellaan, kuinka käy! (:
Ciao,
Nightingale

lauantai 9. helmikuuta 2013
perjantai 1. helmikuuta 2013
Ingentingen att göra
Ei kovin hohdokas iltapäivä. Laiskistuttaa, ja väsyttääkin vähän. Eipä sillä, sain tänään historian neloskurssin loput ja vitoskurssinkin yliviivaukset tehtyä, eli semmoiset parisataa sivua asiaa käytynä läpi tänään. Meinasin jatkaa vielä lukemalla vähän enkun sanoja, mutta eipä sitä kaikkea yhtenä iltana aina jaksa tehdä. Ehdin huomennakin.
Mietin tässä tylsyyteni tappamiseksi vaikkapa Munchkinin pelaamista itseäni vastaan, mutta se ei ihan ole yhtä hohdokasta kuin muiden kanssa, tietenkään. Kävi tosin mielessä, että olisin houkutellut Mikon tänne viikonloppuna käymään ja minulle peliseuraksi. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, sillä olettamuksella ettei se kuitenkaan olisi tullut. Viime kerrasta onkin aikaa, muistelen ettei se ole käynyt meillä sitten sen Sabatonin keikan, eli marraskuun lopun jälkeen. Voi toki olla, että muistan väärin, mutta joulukuusta en kyllä muista että olisi käynyt täällä kertaakaan. Jospa sen saisi tässä joskus houkuteltua käymään.
Sain tänään luettua taas sormusten herraa vähän eteenpäin. Kyllä se siitä etenee, hitaasti mutta varmasti (: Toivottavasti ehdin pitkälle ennen kirjoituksia!
Mitä tulee wanhoihin ja penkkareihin, jälkimmäisiin pitäisi alkaa vääntää lakanoita ensi viikon alussa, minä ainakin aloitan maanantaina. Kun aikaa on tosiaan hikisesti se kaksi viikkoa, nyt on pantava vähän vauhtia asioiden hoitamiseen..
Ja wanhoissa meillä on ensi torstaina ensimmäiset pukuharjoitukset (siis niin, että kaikilla on puvut)! Vuoden kaapissa lojunut puku pääsee nyt taas käyttöön, ja olen siitä hyvin iloinen. Monet tytöt ovat käyttäneet kyllä pukujaan jo harjoituksissa, pituuksien yms. mittaamiseksi, mutta minulla siihen ei ole ollut tarvetta. Pärjäsin sillä viime vuonna, tulen pärjäämään myös tänävuonna. (:
Äh, mikä järkevä sanominen?
Nightingale
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)