..tai sitten vaan opiskelua.
Eilinen päivä oli kyllä yksi hullunmylly. Sattui paljon, Mikko oli unohtanut vuosipäivän ja kaikki tuntui olevan jotenkin vinksallaan. Mutta onneksi uusi päivä näyttää aina paljon valoisemmalle ja kaikki on sovittu (:
Mitäs tänään? Vähän olen matikkaa saanut tehtyä, ja enkun sanat on ainakin suunnilleen nyt luettu. Eli toivon mukaan huominen koe menee sitten hyvin! Ihan mahtavaa, viimeinen oikea koe lukioaikana. Vähän jopa tuulettelemisen arvoinen juttu. Sitten on enää YO-kirjoituksia jäljellä.
Ja sitten on tietysti potkiaiset, penkkarit ja wanhat vielä vuorossa ensi viikolla, jonka jälkeen juhlitaan ensin vanhojen jatkoja ja sitten abiristeilyä heti seuraavalla viikolla. Voi kyllä ottaa seuraavat puoltoista viikkoa suhteellisen raskaasti esimerkiksi unen saannin osilta, mutta selviän varmasti. Sitä varten on poikaystävä ja ystävät, mies lähtemään kanssa nukkumaan pikkutunneilla kun väsymys kasvaa liian suureksi ja ystävät sitten hyttiin ja untenmaille lähtöä varten risteilyllä. (:
Sitten se alkaakin! Mulla on abiristeilyjen ja tuon biletysputken jälkeen tasan kolme viikkoa aikaa ennen historian kirjoituksia, ja sen ajan aion käyttää niin tehokkaasti kuin ikinä vain voin. Englannin sanojen ja kieliopin kertausta, historian ja yhteiskuntaopin abikirjoja ja muistiinpanoja, matikan kertausta. Mahtuupa sinne ennen kirjoituksia ns. hiihtolomalle matematiikan tenttikin, jolla sitten pyrin nostamaan matikan numeroa vähäsen ja harjoittelemaan vielä kirjoituksiin.
Mutta kyllä minä uskon että se on ihan palkitsevaa kaikki se rehkiminen sitten lopulta, toivon ainakin (: Mutta se nähdään sitten, tiedän kyllä että koville tulee ottamaan.
Nyt voisin mennä jatkamaan operaatiota "tee jotain hyödyllistä". Tosiasia on, että mitä enemmän teen, sitä paremmat ne tulokset ovat. Ennen wanhoja, penkkareita ja näin tulee toivottavasti jonkinsortin merkintää, ja juhlimisvaiheesta varmaankin sitten abiristeilyn jälkeen. Mutta katsellaan, kuinka käy! (:
Ciao,
Nightingale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti