Viikonloppua puolestaan vietettiin tyttöjenillan merkeissä Annan saunamökillä kolmen tehotiimillä. Eve oli lomilla armeijasta ja Anna selvisi kotiin sieltä korvesta (anteeksi, Korpilahdelta). Oli ihanaa pitkästä aikaa päivitellä kuulumisia ja fiilistellä kaikkee mahdollista!
Lisäksi pelattiin kiitettävissä määrin Munchkinia, minä en ollut päässyt pelaamaan ikuisuuksiin kun kotona ei peliseuraa koskaan ole ja Mikon kanssa ei olla ehditty pelaamaan viime aikoina. Ostin Tampereella käydessämme uuden Munchkinin, nimittäin Munchkin Apocalypsen. Kivaa maailmanlopun meininkiä! Opetin sitten Annankin pelaamaan, ja monta peliä sitten Eve ja Anna pelasivat tiiminä, mutta lopuksi päästiin pelaamaan kunnolla, kaikki omina yksiköinään :D
Tampereen ostoksista puheenollen.. Tämmöistä tarttui mukaan, kun käytiin siellä pari viikkoa takaperin:
Lisäksi mukaan tarttui uusi kalenteri 2013-2014, tuommoinen vanha kunnon perinteinen tapaus, ja J.R.R. Tolkienin Silmarillion pokkarina! Oon pitkään halunnut lukea Silmarillionin, viimein mulla on siihen mahdollisuus!
Lisäksi ostelin askartelujuttuja ja Mikolle "oikean" synttärilahjan, eli semmoisen talttasetin (puun vuolemiseen, että se voi vaikka tehdä koristeluita sormuksiin yms) ja kaksi boosteripackkia Magicciin. Mikko tykkäsi c:
Nyt piirtelemään ilttiä varten. Lupasin tehdä muutaman piirroksen, että voivat sitten ottaa siellä kopioita lasten värityskuviksi (: Huh, tilaustöitä!
Nightingale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti