Silloin joskus
Kun maailma tuntuu kaatuvan niskaan
Ja tahtoisit juosta pois
Mutta tiedät ettet voi tehdä niin
Jättää häntä yksin
Joka sinullekkin on aiheuttanut
niin monet itkun ja surun hetket
Inhimillinen kärsimys
Vailla todellista päämäärää
Menneisyydestä haamuina kaikuvat
Nykyhetkemme surut
Eikä meidän pitäisi antaa niiden viedä
Meitä mukanaan
Vaikka se pieni lapsi ei jätä
milloinkaan kotiaan
Ihmisen arvet parantuvat
Jos niille annetaan siihen aikaa
Elä itsellesi,
Älä niille jotka tahtoisivat
Repiä siipesi oppiakseen lentämään.
Jos hän, johon eniten luotit
Ei kykene toimimaan sinua varten
Yritä ymmärtää
Sillä jokaisen on tehtävä itse
Päätöksensä elämässä
Eikä se silti tarkoita
että jäisit yksin
Epätasaisesti ovat jaetut
Huolet ja murheet
Pienen ihmisen kannettavaksi.
Mutta aina nousee aurinko,
Ja tuo mukanaan uuden päivän,
Uuden toivon
ja vielä yhden mahdollisuuden.
Sinua varten.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
maanantai 12. maaliskuuta 2012
And after all, you're my wonderwall
Ja niin sitä taas tänään kouluuuuuuuuun.
Jotenkin tuntuu, että tämä aamu on kestänyt hirveän kauan, vaikka heräsin vaan joku puoli tuntia sitten. No, blogimerkintää kirjoittamalla aika loppuu aina kesken, joten saahan sen menemään näinkin.
Vähän ehkä jotenkin tuntuu ihmeelliselle, että taas pitkästä aikaa pitää raahata ittensä tuonne tienvarteen naapurin natiaisia kiusaamaan. Vasta eilenillalla nimittäin alkoi tuntua sille, että olisin oikeasti sen loman tarpeessa, mutta sehän loppuukin juuri nyt. Hupsista. No, musta tuntuu silti että normikoulukin käy minulle lomasta. Aivot ei enää sulata tuota psykaa.
Ja oikeastaanhan minun pitäisi, siis pitäisi lukea myös bilsaa, nimittäin se uusintakoe taitaa olla torstaina. Ja minähän en siis oo avannutkaan koko kirjaa vielä, kun meni se minun suunniteltu lukutuokio lomalla vähän mönkään. Ja sitten vielä se, että en tiiä että olisiko siihen uusintakokeeseen jo pitänyt ilmottautua, kun minulta on tainnut vähän unohtua koko asia :D No, eipä se mittään, tänäänhän se selviää.
Meillä on muuten ihan älyttömän kaunis aamu taas. Toivotaan että on koko päivän yhtä kaunista (: Niin ulkona kuin muutenkin.
Nyt poistun sähläämästä tämän harvinaisen turhanpäiväsen blogimerkinnän kanssa, ja alan miettimään niitä koulujuttujani kasaan. Ihanaa, kun näkee taas ihmisiä pitkästä aikaa! oikeesti. c:
Ciao,
Nightingale
P.S. Jepjep, parempaa merkintää kirjotellaan kuhan selvitään elämässä sopivaan pisteeseen. Se ei ole tänä aamuna. :D

lauantai 10. maaliskuuta 2012
Det gör ont men gå ändå, du kan alltid vända om.
Hyvää iltaa immeiset~
Aattelin että selitän tästä päivästä vähäsen nytten. Koska tämä päivähän oli harvinaisen hyvä ja mukava ja hieno, paljon parempi kuin odotinkaan.
Aamulla tosiaan heräsin siellä vähän ennen yhdeksää, yöunet jäivät sinne vähän rapiaan kymmeneen tuntiin (näin lomalla olen huomannut, että se on näköjään aika vähän :D). Sitten yritin, siis todellakin yritin (mutta yritykseksi se jäi), lukea psykaa vaikka tiesin että paljoa en kerkeisikään. Mutta valitettavasti Juho oli linkkaillut facebookkiin vanhan ystäväni, eli Akinatorin :D Sen huijaamiseenhan minä eksyin jälleen kerran. Mutta karusti se tiesi taas kaiken, oli kyseessä sitten Tommy Portimo tai Urho Kekkonen.
Sitten jo puoli yhdentoista maissa kyyti saapui pihaan, ja lähdimme kohti Iisalmea Mirvan luokse Partylite -kynttiläkutsuille ja tupareihin. Ja nyt, tässä välissä sitten vähän kuvaa siitä, että minkälaisena sitä on matkalle lähdetty:
Elikkäs tämmöinen oli yhdistelmä. Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, kun nämä taasen on otettu sillä meidän huonomalla kameralla. Mutta toivottavasti tämä taas ainakin vähän valaisee sitä, että millainen tämä minun uusin ostokseni ja rakkauteni on. Eli tämähän on ihan samanlainen Niccolein tunika, joka minulla on mustanakin, ja olen sitä koulussakin monesti käyttänyt. Koittakaa kaivella muistilokeroitanne, kyllä siellä pitäisi jonkinsortin kellot soida. Mutta tosiaan, tykkään tuosta kovin. Se on jotenkin sen mallinen ja muutenkin, ja sitten nyt vielä tämä väri-ihanuus. c: huhhuh.
Niin, mutta palatakseni Iisalmenreissuumme. Mirvan luokse saapuilimme siinä sitten, ja se uusi kämppä on kyllä tosi hyvällä paikalla, ainakin näin omistajansa kannalta, nimittäin työpaikka Citymarket on aivan naapurissa. Ja kämppä itsessään oli aivan ihana, tosi valoisa ja kaunis ja hyvinsisustettu ja tilavakin sinällään. Ja se keittiö oli älyttömän hieno, mitä nyt uuni tuntui olevan vähän eri sarjaa antiikkisuutensa kanssa. :DD No, eipä siinä. Erja laitteli esiteltävät juttunsa esille, ja sitten me ehdimme siinä jo käydä kahvipöytään, kun Mirvan siskot pölähtivät paikalle, ja vähän heidän jälkeensä sitten myös Katja ja Maritta. Täytyy kyllä myöntää, että oli varsin hyvä porukka kasassa. :D
Ja kahvipöydästä sen verran, että kyllä näki taas että emäntä on koulutukseltaan leipuri-kondiittori, tai jotain sinnepäin. Pöydässä oli aivan tajuttomanhyviä aurajuusto-juusto-pitkälistajotain-kinkkukierteitä, sitten jotain jauhelihariisipasteijoita, tosi hyvää jotain hyydykekakkua ja sitten vielä perinteinen mustikkapiirakka. Ei oikein tiennyt, että mitenkä olisi saanut kaiken haluamansa syötyä, kun tuntui ettei millään olisi jaksanut kaikkea niin paljon kuin teki mieli (: eli täysi kymppi kyllä tarjoiluista Mirvalle.
Sitten itse esittelyyn ja minun löydöksiini sieltä. Valitettavasti on vähän hankala nyt laittaa vielä kunnon kuvia noista kynttiläjutuista mitä löysin tuolta, mutta hoituuhan se myös kopsaamalla tähän se sivu Partyliten esitteestä, jossa molemmat löydökseni ovat esillä.
Eli tuommoisia ihania kirsikkapuu-juttuja tarttui matkaan. Aika kalliitahan nuo olivat, ja alunperin ajattelin ottaa vain toisen, mutta äiti sitten kuitenkin ehdotti molempien ottamista, joten totesin että no mikäpäs siinä sitten :D Jotenkin tosi minulle sopivia jutskuja kyllä. Minullahan tosin kaappi tuolla muutenkin pursuaa Partylite -löydöksiä, mutta ei se mitään. Aina yksi tai kaksi mahtuu joukkoa kasvattamaan. Ne pääsevät paremmin oikeuksiinsa sitten joskus, kun muutan omaan kämppään. Joskus parin vuoden päästä tai jotain. Saavat kynttiläni odotella sitä aikaa sitten.. :D
Aika kivasti sai kyllä emäntä tehtyä myyntiä tuolla, ja kyllä sen mukaan saikin sitten valita juttuja ilmaiseks ja puoleen hintaan. Ostoja tais tulla yhteensä ihmisille yli tonnin edestä, mikä on minusta aika huhhuh reilusti, kun miettii sitä että montako ihmistä siellä oli paikalla ostamassa. (:
No, mutta. Sieltä sitten päästiin lähtemään joskus kolmen jälkeen, ja takaisin Pielavedellä oltiin joskus päälle neljän. Siitä sitten mentiinkin suorilla katsomaan lentopalloa, koska naapurin emäntä (jonka kyydillä oltiin siellä Iisalmessa) oli aikonut mennä peliin, eikä se olisi meitä ehtinyt Jylhään heittää ennen pelin alkua, eikä siinä olisi kyllä mitään järkeäkään ollut. Ainoa mikä minua meinasi vähän harmittaa, oli se ettei tällä kertaa vaikuttanut edes ketään kavereita olevan paikalla, nimittäin tekstiviestiuteluiden mukaan Laura oli laskettelemassa ja Eve menossa muualle. :D
No, sitten kävi kuitenkin niin onnellisesti että Mikko oli kuin olikin maisemissa, ja tuli sitten sinne vähän aikaa pelin alkamisen jälkeen. Täytyy kyllä todeta, että epäilin monesti siinä että vasemmasta korvastani katoaa kokonaan kuulo, sen verran vieressä istuvasta Pirjosta lähti ääntä. No, onneksi siinä oli minulla vieressä paljon parempaa ajateltavaa kuin joku kuulonmenettämisen pohtiminen. Oli kyllä kiva taas nähdä Mikkoakin, epäilinhän jo eilen illalla että en selviä maanantaihin ilman sitä, kun en tiennyt tästä miittinkimahdollisuudesta mitään. Ja ikäväkin oli kuitenkin aika hervoton. c: No, mutta se Mikosta tälläkertaa, ette te kuitenkaan jaksa lukea jos kovin hirveät tarinoinnit kirjoitan siitä.
Sittempä sitä jo suunnattiin kotia, ja minä nyt sitten unohduin tähän koneelle kirjoittamaan tätä merkintää, vaikka lupasin mammalle mennä ihmisten aikaan nukkumaan. Vieläköhän mulla oli jotain asiaa, mistä olin luvannut tai aikonut kirjoittaa? Ei varmaan. Moukuttakaa minut sitten, jos olen unohtanut jotain olennaista :D
Niin, ja voisin tähän loppuun tehdä kevyen pienen ihmettelyn. En oikein tajua, että miten tuo yksi oikein taas juttelee minulle. Onko se joku juttu, että se oikein haistaa että siitä on puhuttu ja sitten se alkaakin yllättäen jutustelemaan? Olkoon sitten niin, että vanha suola janottaa tai sitten ei, mutta minä en valitettavasti ole enää niin kiinnostunut keskustelemaan sille. Ei mulla oo enää sanottavaa, ei edes ystävällistä puhetta, vaikka yritänkin pitää sitä yllä. Ei tunnu enää luonnolliselta jutella. No, jospa se taas tässä jättäisi minut rauhaan..
Mutta nyt, tämä likka poistuu hetkeksi puhumaan paskaa facebookkiin ja sitten unten ihmeelliseen maailmaan.
Hyvät yöt kaikille,

perjantai 9. maaliskuuta 2012
Niskavuori ja vähän muutakin
Astetta myöhäisempää iltaa itse kullekkin (:
Ajattelin tässä kirjoittaa vielä tälle iltaa yhden vähän lyhyemmän merkinnän, kun oli ihan semmoinen fiilis. Katsottiin tuossa mamman kanssa pari leffaa tänään, oikeastaan saatiin urakka päätökseen joku parikymmentä minuuttia sitten. Ensin oli vuorossa Niskavuori taistelee (1957)
Eli tuon näköinen leffa. Tauno Palohan se siellä jälleen hiimaili, ja tämä vanhempi leffakansa ihasteli. No, ei siinä mitään, onhan se ihan okei näyttelijä ja suomalaisen elokuvan suurtähti jne jne, mutta siinä sen näyttelemisessä on jotain mikä häiritsee minua ihan hirveästi :DD En osaa sen tarkemmin eritellä, mutta niin se vaan on, elämän karut tosiasiat. Tuon leffan jälkeen oli vuorossa Niskavuoren naiset (1958), eli tämmöinen:
Ei ollut mitenkään erityisen jännä, ja olen itse aina suosinut tuosta sitä uudempaa versiota, joka pyörii telkkarissa tämän tästä. Mamma valittaa että siinä uudemmassa on se näytteleminen niin teennäistä ja plaaplaaplaa, mutta minusta se oli silti tätä parempi, ehkä tykkään niistä näyttelijöistä enemmän. Tämä myös loppui vähän enemmän töksähtäen verrattuna uudempaan versioon. No, mutta että semmoinen vanhojen leffojen ruljanssi tänään. Olenkin aika hyvin välttynyt niiden katsomiselta, kun on ollut tuo kirjoituksiin luku enemmän tai vähemmän etusijalla, mutta kun mamma viimein tajusi etten ehkä tee niitä juttuja kuitenkaan iltayhdeksään asti niin ehkä me joudettaisiin joku leffakin katsomaan.
Huomenna sitten olisi vuorossa Iisalmessa käynti, Mirvan luona. Ymmärsin että siellä olisi vähänniinkuin yhdistetty kynttiläkutsut ja tuparit -tilaisuus. Minä vähän yllätyin tästäkin menosta, nimittäin mamma vaan ilmoitti tänään että sinne mennään. Itse olin vähän suunnitellut, että olisi ollut lauantain homma tehdä tuo viimeinen mindmappi valmiiksi, mutta ei taida vielä ihan valmistua. Sain sentään tänään puolet tuosta kirjasta tehtyä paperille, ja toinen puolikas vielä odottaa. Tämä viimeinen kirja kun on vähän tämmöinen hirviö, noin 200 sivua, kun kaikki tähänastiset ovat olleet sitä 150-170 sivun luokkaa. :D Ja sitten vielä se, että aiempien kurssien asia on ollut tuttua, mutta tämä kun on se kurssi mikä minulla on edelleen kesken, eli melkein koko kirja semmoista asiaa, johon en ole ehtinyt sen tarkemmin perehtyä. No, jospa tää tästä!
Ajattelin myös, että huomenna voisin vähän ottaa sitten asukuvia kivasti, kun ajattelin laittaa tuon uuden tunikan päälle, niin näkisitte että miten kivan värinen se on. Mutta se on vaan ehkä ja mahdollisesti ja jos saan aikaiseksi. :D Tunnetusti en onnistu toteuttamaan läheskään kaikkea suunnittelemaani.
Mutta nyt, taidan lähteä nukkumaan. Päänsärky on kiusannut koko päivän, vaikka varmasti olen nukkunut tarpeeksi ja ei siihen muitakaan akuutteja syitä pitäisi olla. Nukuinkin viime yönä semmoiset kevyet yksitoista ja puoli tuntia, ja voisin vaikka vetäistä samanmoiset unet tänäkin yönä.
Hyvää iltaa, yötä ja miksei vaikka samantien huomistakin (:
Nightingale
P.S. Mitenkä hirveästi voi olla ikävä toista ihmistä? Ollappa jo maananatai, tässähän tulee pieni ihminen ihan hulluksi.

torstai 8. maaliskuuta 2012
Sä oot aina mulle se, tyttö joka katsoo merelle.
Here we stand,
bound forevermore
We're out of this world
until the end
Here we are,
mighty, glorious
At the end of the rainbow
with gold in our hands.
Että semmottista tänään. Ensimmäiseksi, kuitenkin ja muistaessani, haluan toivottaa teille kaikille leideille oikein ihanaa naistenpäivää <3 Itse juhlistin tätä kahvikupposella ja syömällä suklaata. Eikai siihen sen kummempia tarvitakkaan? Harmi vaan, että en nyt saanut prinsessakohtelua, kun tuo minun ritari on vähän turhan kaukana. No, aina ei voi voittaa :D
Mutta, sitten tästä päivästä, taktisesti tuo meidän prinsessointikuva aasinsiltana aiheeseen. Minua vituttaa ihan suomeksisanottuna aika raskaasti tänään. Meni nimittäin se ainoa ihan oikeasti suunnittelemalla suunniteltu lomasuunnitelma päin persettä, eli Annan luokse ei sitten mennäkkään huomenna. Ja miksi ei mennä? Koska mamma sanoo, että ei. Koska minulla on psykologian ylioppilaskirjoitukset, joihin minä en tosiaankaan ehdi lukea jos en nyt jää kotiin opiskelemaan.
Täytyy kyllä sanoa että tuo käänne ärsyttää minua enemmän kuin melkein mikään tällähetkellä. Oon nimittäin vääntänyt niitä helvetin mindmappeja sen takia niin kovin innostuneesti, että saisin ne tehtyä ennen Annan luokse menoa että voisin hyvillä mielin keskittyä siihen bilsanopiskeluun (höhöhö) siellä. No, voin kyllä kertoa että tuohon tämän päivän urakan loppuunviemiseen vaikutti aika kiitettävästi tuo tieto kotiinjäämisestä, meinasi olla semmoista suossa tarpomista että kun yritin saada tuon tehtyä. Ja suurestihan mieltäni kutkuttaa, että sitten olisi vielä tuo yksi kurssi jäljellä, jota en siis tosiaan ole vielä opiskellut ollenkaan loppuun, kun sehän on minulla verkkokurssina. Hienoa alkaa nyt lukemaan asioita, joista et koskaan ole kuullutkaan. Melkein jo kävi mielessä, että helpommalla olisit päässyt kun olisit vaan kärsinyt sen naisen tunneilla, niin olisi tuokin kurssi jo käytynä. Mutta onneksi sitten tulin taas tajuihini, ja muistin kuinka hirveä se neloskurssi oli ollut. Eli eiköhän tuosta vielä selvitä :D
No, mutta vielä palatakseni valittamaan tästä lomasta ja minnekkäänpääsemättömyydestä. Tosiasiahan on siis se, että mamman näkökannan mukaan en tosiaankaan ilmeisesti saisi käydä missään. Taisiis, Essin luoksehan minun piti mennä alkulomasta. No, eipä onnistunut, ja päinvastoin kääntämisessäkin oli semmoisia ongelmia, että ei siitä sitten tullut mitään. No, minä ajattelin että olkoon, tämän verran voin antaa periksi, kun voin mennä sitten Essille ihan jonain normiviikonloppunakin vammailemaan, ja pääsenhän minä kuitenkin loppuviikosta sitten pienelle hermolomalle Annan luo. Kuinkas siinä sitten kävikään? Että tässä sitä nyt sitten ollaan. En olisi käytännössä katsoen päässyt käymään missään lomalla, jos ei lasketa sitä että kävin silloin tiistaina Mikon luona kylällä hengaamassa jonkun aikaa ja keskiviikkona Viitasaarella kampaajalla, josta tullessa poikettiin katsomassa Iitaa Keiteleellä. Mutta olisin kyllä vähän kaivannut oikeesti jonkun kaverin seuraa, oli se sitten Essi tai Anna (ja tuota lausettahan ei pidä tulkita nyt niin, ettei Mikko kuulu listaan, mutta senkään luona kun en kauaa kerennyt olemaan niin lähinnä tarkoitan että olisi ollut kiva hengata jonkun kanssa vähän pidempi tovi rauhassa tässä lomalla, mutta ei sitten).
Ja sitten sekin vielä, että kun kaikki tuntuu olevan niin elämänilotonta ja odottavaa. Luulen, että tässäkin voi olla kyllä taustalla sekin, että kun ei ole itsellä hauskaa niin ei ole muillakaan tarvetta olla. Kyllähän minäkin suhteellisen paljoon mukaudun ja paljon annan periksi, niinkuin tälläkin kertaa, en jaksa tapella kun tiedän mitä siitä seuraa. Mutta sitä voisi yrittää ehkä katsoa elämää sillä tavalla, että tähän asiaan ei maailma kaadu ja optimismi kunniaan. Se vaan taitaa olla aika vaikea muuttaa tapojaan, ja vanha koira ei opi uusia temppuja vai miten se oli?
No, paljon siitä että mille tulevaisuus näyttää, hetken aikaa ankealle vai helvetin raskaalle, selviää maanantaina. Minua asia ei kenties hetkauta niinkään suoraan, mutta välillisesti sitäkin enemmän, ja vaikka minulla ei ole suurta innostusta käydä asiaa läpi, toivon että kaikki kääntyy silti parhain päin, koska muuten kaikesta tulee todella ankeaa. Enkä voi luvata mitä tapahtuu, en voi olla varma mistään, ja se pelottaa. On asioita, joiden tapahtumista en halua, en missään tapauksessa, vaikka välillä niillä vitsailenkin.
Sinä kiipeät hattaravuorta
ja koitat päästä huipulle ennen iltaa.
Sinun sanasi pitää kuin lukin seitti,
kuljet haurasta kuun siltaa.
Ylität raskaat veet
niin raskaat veet
Raskaat veet
niin raskaat veet
Ostin muuten tuossa Marimekolla käydessäni uuden tunikan, semmoisen samanlaisen kuin minulla on jo, mutta tämä ei ole musta vaan semmoinen fuksianpinkki. Tykkään kovin. Väriä elämään, onhan sentään kevät! Sitten ostin/sain pari tuommoista raitapaitaa. En oikein koskaan ole ollut raitapaitojen ystävä, mutta tein pientä yhteenlaskua pääni sisällä, että ne saattaisivat näyttää aika kivoille varsinkin sen hollannista ostamani valkoisen hameen kanssa. (: Ajattelin että pitää testata sitä yhdistelmää sitten vaikka koulussa, kunhan ilmat vähän lämpenevät (nythän on aivan liian kylmä, palellutan vaan itseni hengiltä). Lisäksi katselin aivan ihanaa Ahkeraliisa-mekkoa Annaliisan luona (se muuten näytti paljon paremmalle siellä liikkeessä kuin mitä se näyttää tuossa kuvassa!) mutta sillä oli kyllä hintaakin aivan ihanat 150 vaiko 160 euroa, eli se sai suosiolla jäädä kauppaan vaikka olisinkin varmaan saanut pudotettua hinnan sataseen. On se silti vähän liikaa yhdestä mekosta.
Olis jotenkin jo niin keväinen fiilis, että en osaa suhteuttaa elämää yhtään siihen että nyt on vasta ihan maaliskuun alku, kun tuntuu sille että pitäisi olla jo melkein huhtikuu tai toukokuu ja lumien kaukana poissa. Mutta ei, tuossahan ne edelleen tiiviisti napottavat, eikä talvitakkia pääse (joudu) vielä laittamaan ensi vuotta odottamaan. Jotenkin vaan sitä silti toivois, että kevät ja linnunlaulu äkkiä minulle kiitos, kun aurinkokin osaat niin kauniisti paistaa. Mutta eiköhän se kevät sieltä tule sitten nopeammin kuin osaisi odottaa, kun antaa sille hetken aikaa tulla tulojaan.
Niin, ja minun pitikin muuten kertoa kun minulle iski tuossa ihan älytön Teleksinpopitusvimma. Tai oikeastaan popitin vaan kahta biisiä, nimittäin Tyttöä joka katsoo merelle, ja sitten vielä vähän ihanampaa Kaunein kaikista -biisiä. Lähinnä tykkään niiden sanoista, ja onhan toki sitten tietty kauniita biisejä.
Onko mitään kauniimpaa kuin luvata elämänsä
Toisen käsivarsille ja siinä levätä
Mä lupaan suudella sun kipeitä kohtia
Ehkei se ehjäksi saa, mutta se helpottaa
Aallonmurtajia, raukeita aamuja
Sinä kaunein kaikista
Älä laske suruja
Mä tahdon pyyhkiä pois sun kyyneleesi
Jos on aallot korkeita
Ollaan samalla puolella
Ne suuret rakkaustarinat on tosia.
Jep, mutta minä kiitän ja kuittaan tälläkertaa ja poistun, ennenkuin tämä merkintä on kymmenen kilometriä pitkä ja täysin käsittämättömissä. Onhan se oikeastaan jo nytkin, eli vahinko on jo tapahtunut, mutta ei pahenneta tilannetta enempää.
Kauniita loppuloman päiviä itse kullekkin,

tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kauniin päivän ilta
Hyvää iltaa vaan kaikille (:
Ajattelin tässä kertoilla vähän lomameininkejä ja fiiliksiä sun muita. Ja kuinka opiskelut psykan yo-kirjotuksia varten edistyy. Ja mitä meinasin sählätä loppulomasta. Sekä mikä tärkeintä, mitä tein tänään. :D
Nythän on jo lomaa teoriassa neljä päivää mennyt, siis kokonaisia vapaapäiviä. Ei kyllä jotenkin tunnu sille, kun ei ole oikein ehtinyt ottaa elämää sen kokonaisvaltaisen laiskottelun kannalta. Oon nimittäin opiskellut psykaa kirjoittamalla jokaisesta kurssista oman mindmappinsa, ja niitä on tämän päivän jälkeen ehtinyt kasaantua kolme kappaletta, eli kolmen kurssin verran olen käynyt asioita läpi. Kokoa noilla on varsin kivasti, ottaen huomioon että niissä on aina kokonaisen kirjan asiat yhdessä. Suurimman koko taitaa olla 50 x 140 cm, ja pienimmän 50 x 120 cm, noin suunnilleen. Onneksi on tuo 20 metrin rulla paperia olemassa. :D
No, mutta se tähänastisista. Huomenna olis tarkoitus taas viipottaa Viitasaaren suuntaan, kampaajalle taas kerran (: katkomaan vähän lyhyemmäksi noita kuivia haaroja (riemuitse, Roosa, toiveesi on toteutunut!). :D ja sitten perjantaina onkin sitten meno sinne Annan luokse, biologiaa opiskelemaan uusintakoetta varten <3 yay. Saa nähdä mitä siitäkin tulee, saako Anna pidettyä minut kurissa ;) Voin olla hankala opetettava, jos motivaatio on hukassa, ja sen osaan jo ennustaa etukäteen että se tulee olemaan. No, katsotaan miten käy.
Niin, ja sitten toki vielä myös tästä päivästä. Päätin nimittäin lähteä kivasti kylällä käymään, kun noilla oli sinne muuta asiaa, ja käyttää aika hyödyksi menemällä käymään Mikon luona (: Oli jo ehtinyt ikävä sopivasti tulemaan, joten oli harvinaisen mukavaa nähdä se ja sen kasvot. Kerkesin siinä sitten viettää siellä semmoiset puolitoista tuntia, ennenkuin kyyti sitten oli lähdössä takaisinpäin kylältä ja piti lähteä. No, täytyy kyllä todeta että nostatti kyllä kivasti fiilistä oikeesti. ♥
Daddada. Mutta että semmosta tästä viime päivistä. Mun musankuuntelut on taas heitelleet laidasta laitaan, välillä ovat klassikkoiskelmät kiusanneet ja välillä mainstream-pop, ja välillä taas on saanut rauhassa popittaa Sonataa sun muita hyvillä fiiliksillä. Musamakukummajainen kun olen, niin näinkin voi vissiin ja näköjään taas käydä, mutta ei se mitään :DD
HEI, niin, ja sitten! Nauroin tälle tänään ihan hervottomasti. Siis aivan, aivan ihana :DD ja LaBamba <3. ja Conanin kaunis korkealtalaulu. :D ei voi kuin rakastaa. Katsokaa ihmeessä.
Mutta nyt, poistun jälleen hoitamaan sosiaalisia suhteitani facebookkiin.
Näkemisiin,

tiistai 28. helmikuuta 2012
Leave with the first light, go when you still see the moon. Run for the sunlight, gate is now open for you.
Iltaa immeiset.
Minää ajattelin että näissä sairastelupöhnissäni voisin kirjoittaa tänne jotain. Postaustahti on nimittäin kokenut merkittävän harventumisen viimeaikoina, mutta siihen on ollut monia syitä. Varsin tärkeitä semmottisia. :D
Mutta joo, tästä päivästä ajattelin kertoilla sen verran että oli hieman kipeä fiilis aamusta, mutta sitten iltapäivällä iski jo kivasti veret nenästä ja sitten huomasin myös että lihaksiin särki aika mukavasti. No, meillä kun oli tosiaan kaksi viimeistä tuntia liikuntaa niin kerroin sitten Tiinalle tilanteesta ja olotilasta, ja tämä vaan sanoi että voin mennä pukuhuoneelle tekemään vaikka läksyjä, että ei mun kannata nyt oikein urheillakkaan. Siinä sitten väänsin ruotsin tehtäviä kaksi tuntia suunnilleen, ja aivot löi ihan tyhjää niiden kanssa, mutta sain sentään jotain aikaiseksi. :DD
Luulisin että eilinen päivä taas vähän pahensi tuota flunssaa, kun ei ollut mikään talvisin vaatetus päällä ja sitten käytiin taas Mikon kanssa kävelyllä. No, voin kyllä kertoa että oli kyllä pienen lisäsairastelun arvoista. Sitten mentiin käymään hienosti Lauran luona Kyöstilässä, kun minä heivasin sinne tavaroita, ja yllärimomenttina tämä oli onnistunut hajottamaan jotenkin uunin (tai oikeastaan uuni itsensä). Siellä sitten leijaili kiva savunhaju koko illan, sittenkin vielä kun minä palasin sinne kauppareissultani.
Huomenna on sitten karkauspäivä! Ei se oikeastaan ole mitenkään ihmeellisen jännä päivä tai mitään, mutta jostain syystä fiilistelen sitäkin kovin. Taas näitä elämän ihmeellisyyksiä.
Sitten mitähän muuta. Sonatan facebook-sivuille oli kivasti ilmestynyt tämmöinen
kuva, kuvatekstinään "Done!" :D Eli vähän vaikuttais sille, että ovat saaneet uuteen "Stones Grow Her Name" -levyyn liittyvät jutskut kasaan, ja juhlistavat sitä sitten. Vähän tekisi nyt fiilistellä sitäkin, mutta ehkä vielä ei ole aika, sillä levyn julkaisuun on vielä parisen kuukautta ja ehdin tällävälin vielä miljoonasti fiilistellä tätä asiaa. Joten teitä rakkaita säästääkseni, jätän eeppistelyni myöhemmäksi. Mutta sellainen on vielä tulossa.
Mitähän muuta elämässä?
Pitäisi muuten selvittää, että mitenköhän menee elämä sen hiihtoloman kanssa. Kun minähän meinasin että menen Essin luo Pyhäsalmeen ja raahaan tuon yhden kivasti mukanani, mutta sitten toisaalta taas nyt vaikuttaa sille, että sepä ei onnistukkaan. Mutta toisaalta vaihtaminen, se että Essi tulis tähän suuntaan, ei myöskään onnistu oikein kun sillä alkaa se hemmetin autokoulu. Lisäksi sitten siinä on vielä se, että äiti meinas että meidän pitäis mennä porukalla jonnekkin hiihtolomalla, eli se vähän rajottaa pyhäsalmeilua. Ja muistinkos mainita, että loppulomasta pitäisi mennä kotiäitee-Annan luokse opiskelemaan biologian kakkoskurssia uudelleen :DD huhhuh.
No, jospa sitä selvittäisiin ensin hengissä tämä kouluviikko loppuun. Mummankin sitten pitäisi jo tuossa oikeastaan ylihuomenna kotiutua reissultaan, ja saa taas nähdä kuinka karuun arkeen sitä palataan. Mutta se on sen ajan murhe, jos nyt sitä voi hirveäksi murheeksikaan kutsua.
Minä hyökkään nyt sähläämään ja jatkamaan sosiaalisten suhteideni ylläpitämistä facebookissa, ja voisin tänään mennä ihan oikealla aikaa nukkumaan.
Heijssan alla,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)