bound forevermore
We're out of this world
until the end
Here we are,
mighty, glorious
At the end of the rainbow
with gold in our hands.
Että semmottista tänään. Ensimmäiseksi, kuitenkin ja muistaessani, haluan toivottaa teille kaikille leideille oikein ihanaa naistenpäivää <3 Itse juhlistin tätä kahvikupposella ja syömällä suklaata. Eikai siihen sen kummempia tarvitakkaan? Harmi vaan, että en nyt saanut prinsessakohtelua, kun tuo minun ritari on vähän turhan kaukana. No, aina ei voi voittaa :D
Mutta, sitten tästä päivästä, taktisesti tuo meidän prinsessointikuva aasinsiltana aiheeseen. Minua vituttaa ihan suomeksisanottuna aika raskaasti tänään. Meni nimittäin se ainoa ihan oikeasti suunnittelemalla suunniteltu lomasuunnitelma päin persettä, eli Annan luokse ei sitten mennäkkään huomenna. Ja miksi ei mennä? Koska mamma sanoo, että ei. Koska minulla on psykologian ylioppilaskirjoitukset, joihin minä en tosiaankaan ehdi lukea jos en nyt jää kotiin opiskelemaan.
Täytyy kyllä sanoa että tuo käänne ärsyttää minua enemmän kuin melkein mikään tällähetkellä. Oon nimittäin vääntänyt niitä helvetin mindmappeja sen takia niin kovin innostuneesti, että saisin ne tehtyä ennen Annan luokse menoa että voisin hyvillä mielin keskittyä siihen bilsanopiskeluun (höhöhö) siellä. No, voin kyllä kertoa että tuohon tämän päivän urakan loppuunviemiseen vaikutti aika kiitettävästi tuo tieto kotiinjäämisestä, meinasi olla semmoista suossa tarpomista että kun yritin saada tuon tehtyä. Ja suurestihan mieltäni kutkuttaa, että sitten olisi vielä tuo yksi kurssi jäljellä, jota en siis tosiaan ole vielä opiskellut ollenkaan loppuun, kun sehän on minulla verkkokurssina. Hienoa alkaa nyt lukemaan asioita, joista et koskaan ole kuullutkaan. Melkein jo kävi mielessä, että helpommalla olisit päässyt kun olisit vaan kärsinyt sen naisen tunneilla, niin olisi tuokin kurssi jo käytynä. Mutta onneksi sitten tulin taas tajuihini, ja muistin kuinka hirveä se neloskurssi oli ollut. Eli eiköhän tuosta vielä selvitä :D
No, mutta vielä palatakseni valittamaan tästä lomasta ja minnekkäänpääsemättömyydestä. Tosiasiahan on siis se, että mamman näkökannan mukaan en tosiaankaan ilmeisesti saisi käydä missään. Taisiis, Essin luoksehan minun piti mennä alkulomasta. No, eipä onnistunut, ja päinvastoin kääntämisessäkin oli semmoisia ongelmia, että ei siitä sitten tullut mitään. No, minä ajattelin että olkoon, tämän verran voin antaa periksi, kun voin mennä sitten Essille ihan jonain normiviikonloppunakin vammailemaan, ja pääsenhän minä kuitenkin loppuviikosta sitten pienelle hermolomalle Annan luo. Kuinkas siinä sitten kävikään? Että tässä sitä nyt sitten ollaan. En olisi käytännössä katsoen päässyt käymään missään lomalla, jos ei lasketa sitä että kävin silloin tiistaina Mikon luona kylällä hengaamassa jonkun aikaa ja keskiviikkona Viitasaarella kampaajalla, josta tullessa poikettiin katsomassa Iitaa Keiteleellä. Mutta olisin kyllä vähän kaivannut oikeesti jonkun kaverin seuraa, oli se sitten Essi tai Anna (ja tuota lausettahan ei pidä tulkita nyt niin, ettei Mikko kuulu listaan, mutta senkään luona kun en kauaa kerennyt olemaan niin lähinnä tarkoitan että olisi ollut kiva hengata jonkun kanssa vähän pidempi tovi rauhassa tässä lomalla, mutta ei sitten).
Ja sitten sekin vielä, että kun kaikki tuntuu olevan niin elämänilotonta ja odottavaa. Luulen, että tässäkin voi olla kyllä taustalla sekin, että kun ei ole itsellä hauskaa niin ei ole muillakaan tarvetta olla. Kyllähän minäkin suhteellisen paljoon mukaudun ja paljon annan periksi, niinkuin tälläkin kertaa, en jaksa tapella kun tiedän mitä siitä seuraa. Mutta sitä voisi yrittää ehkä katsoa elämää sillä tavalla, että tähän asiaan ei maailma kaadu ja optimismi kunniaan. Se vaan taitaa olla aika vaikea muuttaa tapojaan, ja vanha koira ei opi uusia temppuja vai miten se oli?
No, paljon siitä että mille tulevaisuus näyttää, hetken aikaa ankealle vai helvetin raskaalle, selviää maanantaina. Minua asia ei kenties hetkauta niinkään suoraan, mutta välillisesti sitäkin enemmän, ja vaikka minulla ei ole suurta innostusta käydä asiaa läpi, toivon että kaikki kääntyy silti parhain päin, koska muuten kaikesta tulee todella ankeaa. Enkä voi luvata mitä tapahtuu, en voi olla varma mistään, ja se pelottaa. On asioita, joiden tapahtumista en halua, en missään tapauksessa, vaikka välillä niillä vitsailenkin.
Sinä kiipeät hattaravuorta
ja koitat päästä huipulle ennen iltaa.
Sinun sanasi pitää kuin lukin seitti,
kuljet haurasta kuun siltaa.
Ylität raskaat veet
niin raskaat veet
Raskaat veet
niin raskaat veet
Ostin muuten tuossa Marimekolla käydessäni uuden tunikan, semmoisen samanlaisen kuin minulla on jo, mutta tämä ei ole musta vaan semmoinen fuksianpinkki. Tykkään kovin. Väriä elämään, onhan sentään kevät! Sitten ostin/sain pari tuommoista raitapaitaa. En oikein koskaan ole ollut raitapaitojen ystävä, mutta tein pientä yhteenlaskua pääni sisällä, että ne saattaisivat näyttää aika kivoille varsinkin sen hollannista ostamani valkoisen hameen kanssa. (: Ajattelin että pitää testata sitä yhdistelmää sitten vaikka koulussa, kunhan ilmat vähän lämpenevät (nythän on aivan liian kylmä, palellutan vaan itseni hengiltä). Lisäksi katselin aivan ihanaa Ahkeraliisa-mekkoa Annaliisan luona (se muuten näytti paljon paremmalle siellä liikkeessä kuin mitä se näyttää tuossa kuvassa!) mutta sillä oli kyllä hintaakin aivan ihanat 150 vaiko 160 euroa, eli se sai suosiolla jäädä kauppaan vaikka olisinkin varmaan saanut pudotettua hinnan sataseen. On se silti vähän liikaa yhdestä mekosta.
Olis jotenkin jo niin keväinen fiilis, että en osaa suhteuttaa elämää yhtään siihen että nyt on vasta ihan maaliskuun alku, kun tuntuu sille että pitäisi olla jo melkein huhtikuu tai toukokuu ja lumien kaukana poissa. Mutta ei, tuossahan ne edelleen tiiviisti napottavat, eikä talvitakkia pääse (joudu) vielä laittamaan ensi vuotta odottamaan. Jotenkin vaan sitä silti toivois, että kevät ja linnunlaulu äkkiä minulle kiitos, kun aurinkokin osaat niin kauniisti paistaa. Mutta eiköhän se kevät sieltä tule sitten nopeammin kuin osaisi odottaa, kun antaa sille hetken aikaa tulla tulojaan.
Niin, ja minun pitikin muuten kertoa kun minulle iski tuossa ihan älytön Teleksinpopitusvimma. Tai oikeastaan popitin vaan kahta biisiä, nimittäin Tyttöä joka katsoo merelle, ja sitten vielä vähän ihanampaa Kaunein kaikista -biisiä. Lähinnä tykkään niiden sanoista, ja onhan toki sitten tietty kauniita biisejä.
Onko mitään kauniimpaa kuin luvata elämänsä
Toisen käsivarsille ja siinä levätä
Mä lupaan suudella sun kipeitä kohtia
Ehkei se ehjäksi saa, mutta se helpottaa
Aallonmurtajia, raukeita aamuja
Sinä kaunein kaikista
Älä laske suruja
Mä tahdon pyyhkiä pois sun kyyneleesi
Jos on aallot korkeita
Ollaan samalla puolella
Ne suuret rakkaustarinat on tosia.
Jep, mutta minä kiitän ja kuittaan tälläkertaa ja poistun, ennenkuin tämä merkintä on kymmenen kilometriä pitkä ja täysin käsittämättömissä. Onhan se oikeastaan jo nytkin, eli vahinko on jo tapahtunut, mutta ei pahenneta tilannetta enempää.
Kauniita loppuloman päiviä itse kullekkin,
Nightingale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti