perjantai 18. tammikuuta 2013

Bloginuusimisen toinen kierros!

Joo, totesin etten ollut vieläkään riittävän tyytyväinen ja nyt tämä näyttää tälle. Toivottavasti mielenkiinto säilyy tähän vähän pidempään, ihan jäätävä urakka muokkailla tätä järkevän näköiseksi.

Tänään on ollut ohjelmassa lähinnä opiskelua. Sain yhteiskuntaopin neloskurssin muistiinpanot kirjoitettua ja tulostettua, mikä tarkoittaa sitä että tästä eteenpäin keskittyminen kirjoituksiinlukemisen osalta siirtyy matikan ja englannin kertaamiseen. Matikassa olen yhä kolmoskurssissa, vaikka vähän tuntuukin että tässä pitäisi alkaa vähän kiriä tahtia kiinni kun kertauskirjan tehtävät ohittavat minun kurssikertaukseni. Jonkun verran sain tänäänkin kyllä tehtyä, mutta sitten tuli vastaan se maaginen raja jonka jälkeen yksikään tehtävä ei enää onnistunut.. Pitänee ehkä aloittaa huomenna neloskurssista ja jättää kolmosen tehtävät hautumaan, avaruusgeometria ei vaan ole minun alaani. Englantiakin aloittelin siinä määrin, että aloin kirjoittamaan sellaista kertaavaa pakettia kieliopista, vähän samaan malliin kuin syksyn ruotsinkirjoituksia varten. Voi tosin olla, etten saa sitä koskaan valmiiksi, mutta katsotaan (:


No, mutta se tälläkertaa siitä iänainaisesta opiskelusta. Tuntui jotenkin, että tänään olisi jo lauantai (olen tässä odotellut kovasti Putouksen alkua kunnes vähän aikaa sitten rupesin pohtimaan että hetkinen..) mutta eipäs ollutkaan! Se on kun ei tarvitse mennä kouluun niin tuntuu heti viikonlopulle, vaikka se on vasta alkamassa. Ompahan enemmän aikaa tehdä kaikkea.

Eilen illalla katsottiin mamman kanssa pari elokuvaa Vääpeli Körmyä. Ensimmäinen osahan katsottiin tässä jo jokuaika sitten, viimeviikon lauantaina muistaakseni. Ihan hauskaa kohellustahan se on, ja minä nyt tykkään kuitenkin tämmöisistä suomalaisista komedioista :D Vielä kaksi osaa olisi jäljellä, kun tosiaan ostettiin se boksi jossa on kaikki 5 elokuvaa. Saa nähdä mikä ilta sitten mamma innostuu katsomaan ne sitten.




















Ja nämä Vääpeli Körmyt muistuttavat minua siitä, että pitäisi ihan tosissaan ostaa niitä Maalaiskomedioita. Eli   Vain muutaman huijarin tähden, Peräkammaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja -sarjat. Niidenkin huumorista tykkään, samoin kuin sarjasta, niin paljon että pitää vielä joskus sijoittaa. Ehkä sitten kirjoitusten jälkeen (kaikki tuntuisi tapahtuvan juuri silloin, mutta tottahan se on että ennen niitä ei moisia uskalla ajatellakkaan!) :D

Mutta nyt! Kello kulkee ja minä taidan mennä syömään jotain iltapalaa, kun nälkäkin haluaa vielä vähän kurnia. Jospa sitä sitten keksisi loppuillaksi jotain rakentavaa tekemistä (turha luulo!)

Hyvät illanjatkot,

Nightingale

torstai 17. tammikuuta 2013

Aamuväsy

Jooooo. Väsyttäää aika reippaasti.

Aivoni olettivat että saisivat nukkua ainakin sen normaalin puolitoista tuntia pidempään, mutta valitettavasti niin ei käynyt, sillä tänään minua odottaa taas pitkästä aikaa bussi sekä aamulla että illalla.. Ja mikäs sen riemuisampaa! Olisin varmaan lähtenyt autolla, mutta sitten mamma muisti että minulla on vielä aika reippaasti matkoja jäljellä linkkukortissa ja sitten pakkanenkin päätti hilautua -25 asteeseen, joten "helpommalla pääsee eikä autoa tarvitse kiusata", kun menen bussissa. No, yksi aamu (ja ilta) sinne tai tänne..

Sitten onkin taas viikonloppu, perjantaina kun ei ole koulua, ja pääsen ahkeroimaan yhteiskuntaopin neloskurssin loppuun ja sitten uhraankin varmaan aikaani lähinnä matikan kertaustehtäville, kun kertauskirjassa on päästy jo ohi kolmoskurssin jossa olen vasta menossa.. No, jospa sitä ehtisi tekemään kerrankin jotain muutakin, kuin märehtimään koulujuttuja.

Toisaalta paljoa muuta tekemistäkään minulla ei ole, kun ei se Mikkokaan tullut sitten meille viikonloppuna vaikka sen piti. Vähän kyllä harmittaa, kun olin ihan että jesjes Mikko tulee! Mutta niin, edellinen viikonloppu oltiin kuitenkin yhdessä reissussa niin ei siitä sitten mitään tullutkaan. Enkä vieläkään pääse pelaamaan sitä ostamaani Munchkinia! Harmittaa tuplapaljon. Meillä kotona kun on tasan yksi englanninkielentaitoinen minun lisäkseni, joka ei suostu pelaamaan, ja sitten kaksi englantia osaamatonta, joista toinen varmaan pelaisi muttakun ei vaan ymmärrä. On se vaikeeta.


Mutta tosiaan, tämmöisen pelin ostin. Olen itse haaveillut siitä kovin pitkään, kun kavereilla on ollut Munchkineita ja niillä aina ollaan pelattu, ja nyt sitten kun Mikko sai jouluna Zombie-version pelistä niin minunkin ostokynnykseni ylittyi ja päätin sijoittaa 25 euroa hyvään tarkoitukseen! Vielä kun tosiaan olis vaan joku, jonka kanssa pelata. Mutta viimeistään sitten, kun se Mikko tulee tässä sitten joskus taas meille..

Ja sitten tein päätöksen aloittaa lukemaan Lord of the Ringssejä uudelleen, ihan enkun kirjoituksia ajatellen! Kun vaan malttaisin keskittyä siihenkin, kun nyt on jotenkin aivot painotettu oppikirjoihin. Mutta mieluisampaa lukemista se on joka tapauksessa.. :D


Joop. Mutta kaipa se olisi taas lähdettävä keräilemään kampsuja kasaan. Olisi vähän tehnyt mieli tehdä postausta meidän Kuopionreissusta ja Edurnesta, mutta ehkä tässä vielä joskus, katsoo nyt että löydänkö asiaan sopivaa innostusta ja aikaa. Toivottavasti (:

Vietelkäähän mukava päivä,

Ciao,
Nightingale

maanantai 7. tammikuuta 2013

Viikonloppu

Jeespoks. Eli viikonloppu, meni vähän säntäilessä suuntaan jos toiseen ja säätäessä kaikkea.

Lauantai-aamuna tein tyytyväisenä hissan muistiinpanoja, mutta sitten korkeammille tahoille tulikin yllättävä innostus lähteä kyläilemään kummin luo Alajärvelle. Ja no mehän lähdettiin. Alkunmatkan iskä ajoi, mutta sitten Hännilänsalmesta eteenpäin vaihduin minä loppumatkaksi rattiin. Ihan hyvä oli ajella, ei ollut persiissä kiinni hiihtäviä rekkoja tai mitään (kun on vähän mutkainen tie) ja aurinko paistoi. Matkalla käytiin Paletissa hakemassa vähän viemisiä sinne, ja päästiin perillekkin ilman sen suurempia säätöjä.

Alajärvellä sitten syötiin hyvin, ihmeteltiin ja jutusteltiin ja sitten laulettiin singstarilla. Anne oli saanut joululahjaksi Singstar Suomihuiput, joten sitä sitten loiloteltiin. Jukka Poikaa ja HIMiä, sekä tietenkin Mambaa. Ja oltiin lomalla viimeinkin..



Laulurupeaman jälkeen juotiin vielä kahvit ennenkuin alettiin pikkuhiljaa lähteä ajelemaan takaisin kotiin. Oli jo kerennyt tulla pimeää, joten sain taas kunnian ajaa Hännilänsalmeen asti ("siinä tulee sitä hyvää pimeänharjoitusta!") jonka jälkeen iskä taas hyppäsi rattiin. Täytyy kyllä sanoa että oli melkein tyhjä tie, vain muutamia vastaantulijoita niin ei tarvinnut valojenkaan kanssa kauheasti tapella. Sai keskittyä laulelemaan Sabatonia matkan ajan.. :D

No, kaikki hyvin siihen asti että kotiin päästiin. Sielläpä sitten odottikin perinteiseen tapaan se ei-toivottu yllätys, nimittäin jääkaappi oli päättänyt sanoa yhteistyönsä irti ja kaikki ruuat olivat ihan lämpöisiä. Niitä sitten viemään äkkiä ulkoeteiseen, etteivät pilalle mene. Kyllä vähän riepoi (ja riepoo), olisi sen uuden jääkaapin hinnan voinut käyttää muuhunkin (vaikka sen uuden sängyn ostamiseen minun huoneeseen..!), mutta ei. Mutta näillä kai sitä on mentävä.

Sunnuntai kuluikin sitten melkein puhtaasti opiskellessa. Tein hissaa, yhden epäonnistuneen räpellysyrityksen matikkaa ja sitten vielä vähän lisää hissaa. Ja päiväsellä kävin hakemassa Lauralta minun penkkaripuvun mekon, joka oli aivan loistavan mahtava. ♥ Ja sopiva. Tuskin maltan edes odottaa, että pääsen hillumaan sen kanssa ihmistenilmoille.. :D

Mitähän muuta? Kohta pitäisi lähteä ajelemaan kylälle, meen aamusta hetkoseksi Mikon luo ja sitten aamulla on ohjelmassa kaksi matikantuntia. Ja sitten kotiin, koomaamaan vielä vähän lisää. Jotenkin koomantäyteisiä nämä minun päivät nykyään, kun oon kotona niin paljon kun koulussakaan minua ei tarvita. Mutta kai se on tämä abin karu velvollisuus laiskotella (ja yrittää lukea kirjoituksiin siinä sivussa).

Mutta nyt, menen keräilemään kimpsujani ja kampsujani.

Hauskaa päivää ihmiset,

Nightingale

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Khihihii, uusi ulkonäkö!

Nyt on ilo irti, kun sain muokkailtua tätä blogia uudennäköiseksi. Mitäpä tykkäätte? Kommentteja, kehuja, haukkuja?

Itse tyksin kovin, ja olen kovin iloinen kun sain tuon bannerinkin tehtyä tuonne. Ensin meinasi kovasti näyttää sille, että blogin värimaailma olisi muuttumassa entistä pinkimmäksi, mutta sitten totesin että vähemmän tyttömäinenkin voi olla ihan hyvä asia. Sitten kun aikani nettiä kollattuani löysin taustan joka sopii tuon bannerin taustakuvion kanssa niin asiat alkoivat toimimaan (:

Tänään pääsin muuten ensimmäistä kertaa toimimaan mamman henkilökohtaisena autokuskina kylälläkäydessä. Ihan hyvin se meni, aika vähän oli porukkaa liikenteessä (eli ei tarvinnut kaupan pihassa ängetä Tourania siihen ahtaimpaan mahdolliseen ja ainoaan jäljelläolevaan rakoon). Sain osteltua paperia (jotta pääsen tekemään matikan kertaustehtäviä, jee!) ja muutaman yliviivaustussin lisää, kun niitä kuluu aika paljon YO-kirjoituksiin lukiessa.

Ja huomenna se taas jatkuu, koulu. Onneks ei oo juurikaan viime jaksoa vaikeempi jakso tulossa, kun ei ole enää kuin yksi enkunkurssi ja matikan kertauskurssi jäljellä. Sitten niiden jälkeen onkin suoritettu lukio, kirjoituksia vaille! Huomisaamu alkaa yhdeltätoista enkuntunnilla, sitten on vuorossa tuplamatikat ja lopuksi wanhojentanssiharkat. Jälkimmäisiä onkin nyt sitten taas kahdesti viikossa, joten neljän päiviäkin on pitkästä aikaa eksynyt joukkoon peräti 3 kappaletta. Onneksi usein pääsee menemään autolla, ettei tartte bussia odotella.

Mutta nyt syömään,

Ciao,
Nightingale

tiistai 1. tammikuuta 2013

Annnd it's 2013!

Joo. Hieman ehkä häiritsevää kirjoittaa kaksi postausta peräkkäisinä päivinä, etenkin kun tänään ei ole mitään järin ihmeellistä kerrottavaksi. MUTTA! Minulle iski tässä tänään (ja oikeastaan jo eilen illalla) ihan jäätävä into alkaa taas kirjoitella tätä blogia. Rupesin tuossa jopa miettimään, että ollakko niin lissu että minäkin tekisin tähän semmoisen kivan bannerin tuonne ylälaitaan. Mutta sitten armas mieheni palautti minut maan pinnalle, ja totesi tämän nykyisen olevan parempi. Ja toisaalta totesin jo joskus blogin alkuvaiheilla etten sellaista tule koskaan tekemään, joten..

Mutta, anyways! Mietin tuossa että pitäisköhän tätä ulkonäköä muuttaa jotenkin johonkin suuntaan? Mitä mieltä olette? Joku uusi, piristävä teema voisi olla paikallaan. Pitää alkaa katselemaan, jos löytäisin jotain kivaa jostain. Sen vaan pitäisi olla sitten ihan täydellinen, että rupean vaihtamaan.. :D

Ja toinen asia! Nimittäin siellä on lämpöisen puolella (ainakin oli joku aika sitten) ja minua himottaisi ihan hirveästi mennä tekemään lumiukko! Mutta pitää nyt katsella, ehkä maltan vielä odottaa sitä jonkin aikaa. Ja yksikseen lumiukon väsääminen ei ole niin kauhean kivaa, toisen taiteellinen näkemys aina muovaa sitä yleensä entistä hienommaksi :D

Noh, saa nähdä kokeeko blogi uudistusta lähipäivinä!

Nightingale

maanantai 31. joulukuuta 2012

2013

Niin, tulevasta vuodesta ja vähän menneestäkin.

Mitä tapahtui vuonna 2012?


  • Alkuvuodesta Wanhojentanssit, jatkot ja sensemmoista
  • Mikko♥
  • Keväällä psykankirjoitukset
  • Mökkeilyreissu Roosalla
  • Kesällä kesätöitä 4H:lla ja kämppäilyä ilveksentiellä med Eve~
  • Heinäkuussa puolivuotispäiväke.
  • Eurooppakurssin reissu Puolaan
  • Jantterin Suomenvierailu ja maakuntamatkailua
  • Sotkamon Syke + Sonata med Mikko
  • Syksyllä äidinkieli ja ruotsi kirjoitusvuorossa
  • Syyslomalla Kittilässä
  • Lokakuussa 18-vuotissynttärit med Essi, Eve, Anna, Roosa, Arto ja Ville sekä tietenkin Mikko
  • Ajokortti lokakuun lopulla
  • Kesän revanssi ilveksentiellä Even kans, kahden viikon verran.
  • Sabaton från Sverige 24.11., Oulussa.
  • Lukion Syystapahtuma
  • Martun miittaaminen vihdoin ja viimein
  • Lastentapahtumaa ja eurooppakurssin varainkeruuta
  • Vähemmän perinteiset joulu ja uusivuosi

Mitäs on tulossa ensi vuonna?

  • Toivottavasti hotellireissu Mikon kans johonkin suuntaan
  • Vuosipäivä
  • Ystävänpäivän tienoilla penkkarit ja wanhojen uusintakierros jatkoineen
  • Abiristeily Viroon 
  • Historian, yhteiskuntaopin, englannin ja pitkän matikan YO:t. 
  • Astetta pidempi kesäloma
  • Toivottavasti ilveksentien ihmeellisyyksien osa kolme!
  • Työskentelyä todennäköisesti 4H:lla ja Vaskikellolla.
  • Hakeminen ja pääsykokeet Tampereen yliopistoon
  • Toivottavasti opiskelun aloittaminen Tammerforsissa. 
  • Todennäköinen muutto kotoa pois

  • Varmaan vaikka mitä, mutta on niin hankala ajatella paljon eteenpäin! No, paljon uusia juttuja pitäis olla näillänäkymin tiedossa tulevalle vuodelle.
Hyvää ja onnellista uuttavuotta kaikille!


Nightingale  

 

 


               

torstai 13. joulukuuta 2012

Vähänsitätätätuota.

Laiskistuttaa jälleen. Paljon olisi sanottavaa ja kerrottavaa, mutta on myös niin paljon muuta tehtävää että ei ole oikein ollut aikaa saati keskittymiskykyä kirjoittaa tänne. Kerran kuukaudessa -päivitystahti tuntuu jatkuvan, mutta ei se mitään. Mutta mistäs sitä aloitettaisiin? Ehkä siitä Sabatonin keikasta?

Aloitetaan siitä. Tämän selityksen monet on kuulleet jo moneen otteeseen, mutta onneksi se ei minua haittaa saati estä! Oli kyllä harvinaisen jännää siellä :D Lämppäreinä olivat tukholmalainen sukkahousuhevibändi (ainakin melkeimpä) Dynazty ja käsittääkseni haaparantalainen Raubtier.


Dynazty oli minusta ehkä se parempi näistä lämppäreistä, vaikken tästäkään innostunut ihan järin hirveästi. Tuo laulaja (kuvassa keskellä) oli tuuhean hiuspehkonsa kanssa semmoinen pikkutyttöjen hevaritukkajumala, voi olla että olin siitä niin häiriintynyt etten edes älynnyt keskittyä tarkemmin musiikkiin. :D


Toinen lämppäri oli tosiaan sitten tämä Raubtier. Ei ollut minusta järin erityinen, soitti jotain natsimitäliesotamusiikkia (hyvät termit, en ole oikeasti ihan varma miksi sitä pitäisi kutsua) ja itse henkilökohtaisesti suosin Sabatonia sotakerronnallisena musiikkina :D No, ihan jännä kuitenkin, ja Essi tykkäsi. Ja tuo laulaja oli hassun näköinen, mikä perustelu se sitten on millekkään, sitä en tiedä :D

Mutta sitten itse illan pääesiintyjä eli Sabaton! Minusta oli ihan ihmeellistä, näin Teatrialla kahdesti Sonatan keikoilla käyneenä, että Sabaton aloitti keikan lähestulkoon luvattuun aikaan, puoli kymmenen jälkeen. Nimittäin Sonatan keikat ovat aina alkaneet noin tunnin myöhässä, ja luvatulla aikaa aloittaminen hämmensi minua kovin. Mutta hyvä juttu se oli, kertakaikkiaan :D


Settilista näytti seuraavanlaiselle:


"The March to War"
Ghost division
Gott mit uns (eng)
White Death
Carolus Rex (eng)
Karolinens bön
40:1
Cliffs of Gallipoli
Uprising
Lejonet från Norden
The hammer has fallen
Attero Dominatus
The Art of War
Talvisota
Primo Victoria
Metal Crüe

Siellä oli tosiaan muutama aivan jäätävän loistava juttu, vaikka kaikenkaikkiaan koko settilista oli aivan jäätävän loistava :D Melkein ehdin jo masentua keikan alussa (no, olin minä jo etukäteen varautunut, ei siinä) kun soittivat Gott mit unsin ja Carolus Rexin nimenomaan englanniksi. Ajattelin että  no, ruotsiksi en siis biisejä saa, mutta väärässä olin! Caroluksen jälkeen herr Bruuden (:D) alkoi kertoilemaan, kuinka olivat saaaneet hirveästi palautetta ja toiveita siitä, että soittaisivat edes muutaman uuden levyn biisin ruotsiksi. Ja nämä pirulaisethan soittivat! Melkein huvitti itkeä onnesta, kun Karolinens bön kajahti ilmoille, ruotsiksi vielä, kun ei suinkaan ole yksi uuden levyn suosikkibiiseistäni.

Vähän kyllä yllätyin, etteivät soittaneet Annan suosikkia Livstid i krigiä olleskaan, ruotsiksi tai enkuksi. Kai ei vaan sopinut tähän settilistaan, mikä lienee tottakin. Oli kyllä semmoinen setti kaikkea mahdollista eeppistä ja mahtavaa, että ei paremmasta väliä. Ei ollut yhtään semmoista "otampa lunkisti tämän biisin" -fiilistä, vaan kaikki biisit vedettiin kyllä täydellä huudolla läpi :D Tästä sitten porukka saikin Brodénilta kiitokset, että kun edes keikan keskivälin tienoilla ei tullut sellaista normaalia notkahdusta innostuksessa ja jaksamisessa, vaan kun vedettiin koko keikka samalla energialla läpi (:


Ja sitten hihihi, kun tosiaan päästiin tuohon ihan eturiviin, niin sain sitten itselleni Thobben plektran, jonka se viskasi siihen suoraan nenän eteen melkein. Harmi että tippui aidan toiselle puolelle, mutta onneksi kiva järkkärisetä kävi sitten nostamassa sen minulle kun kauniisti pyysin (viittilöin sille hirveästi ja näytin niin anovalle kuin ikinä osasin) :DD ♥ Sitten tosiaan ostin tämän pahennusta herättävän paitani myös 25 euron hintaan, Mikon kanssa samanlaiset niin ollaan nolo pariskunta c:

Mutta ylipäätään keikasta jäi hirveän hyvät fiilikset. Oikeastaan niin hyvät, että seuraavaa kertaa odotellessa!


Mutta se siitä keikasta. Tällä kertaa, nimittäin..

Sitten voisinkin jatkaa satuilua vaikkapa maanantain ideaparkin reissusta. Pieniä aikahyppäyksiä näissä tarinoinneissa, mutta ei se mitään.

Eli tosiaan maanataina käytiin Ideaparkissa jouluostoksilla yms. Tuli ihanan pitkä päivä, kun herätys aamulla ennen kuutta ja kotiin tultiin kahdentoista pintaan illalla.. :D Mutta oli hyvä reissu. Sain ostettua kahta vaille kaikki joululahjat, loput sitten ostan tässä loppuviikosta. Toisaalta miittasin Martun, tuon ihmeellisen miehen. Oli aika jännä miitinki, hauskaa oli kun oikeasti tavallaan tuikituntematon ihminen ja silti tuntui sille että oon tuntenut tän ihmisen vähintään aina. Moukutettiinkin toisiamme jo kuin vanhat kaverit konsanaan, ihan kuin oltais viimeks nähty edellisenä päivänä. Kolmisen tuntia ehdittiin hhengastella ennenkuin meidän oli aika lähteä kotia. Siinä välissä ehdin ostamaan myös Mikon joululahjan, Martun ja äiten armaalla avustuksella. :D Tuli nättiä, maltan tuskin odottaa Mikon ah-niin-ilahtuneita kiitoksia lahjasta.... :P

Ja sitten sain ostettua penkkariasujutut! Kankaat ja kaikki. Se olisikin siis joululoman juttu alkaa kasailemaan tuota asua, ja pitäisi muistaa toimittaa Lauralle ne kankaat siihen mekkoon. Toivottavasti saan siitä aikaiseksi niin hyvän kun vaan toivon (: pitää vaan tehdä maltilla eikä hutiloiden niin eiköhän se siitä.



Dadidei,

Nightingale