Tänään sitten viimeinkin juhlimaan synttäreitä Katjan mökille med Anna, Evetsku, Essi, Roosa, Mikko, Arto ja Ville! Huh, kun tätä on odotettu. Kattotaan mitä viikonlopusta tulee, merkintää jälkikäteen ainakin mitä luultavimmin.. :D
perjantai 12. lokakuuta 2012
maanantai 8. lokakuuta 2012
Aamubloggailuja
Mistäs sitä lapset tänään puhuttaisiin?
Viikonloppu oli, tuli ja meni. Perjantaina lähdettiin suoraan koulusta käymään Viitasaarella yhden tutun luona, ja siellä menikin koko ilta. Mentiin siis tosiaan näiden tuttujen uudelle mökille käymään (tai no, uudelle ja uudelle, toissakesänä valmistuneelle) jossa ei oltu ehditty käymään aikaisemmin monenmoisen hässäkän takia. Pääasiassa hässäkkä johtui siitä, että mökki toimi vähän hätämajoituksena näiden tuttujen sukulaisille eikä me sitten selviydytty tekemään pitkään puhuttua vierailua ennenkuin vasta nyt.
Mutta kuitenkin hieno mökki oli, ja hauskaa meillä oli myös. :D Paistettiin makkaraa, syötiin patonkia, juotiin kahvia ja puheltiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, suunnilleen. Sieltä selviydyttiinkin lähtemään kotia kohti vasta joskus kahdeksan aikoihin illalla, ja oltiin vasta yhdeksän jälkeen kotona. Käytiin matkalla koukkaisemassa yksien toisten tuttujen luota, kun minun Partylite -jutut olivat tulleet. c: Saan taas poltella kynttilöitä, ja ostin tämmöisen ihanan kynttiläsomisteenkin seuraksi minun söpöille pingwiinikoristeille:
Mitenhän minusta jotenkin tuntuu että minun tulevaisuuden kämpässä tulee olemaan miljoona erilaista kynttiläjuttua muttei paljon mitään muuta? :D no, sitä sattuu!
Lauantain ohjelma oli lähinnä täynnä erilaista koomailua. Käytiin iskän kanssa ottamassa vene vesille (joo, lokakuussa) kun ne tarvitsee sitä keskiviikkona kun ne menee ensonukon kanssa katsomaan tuota yhtä saarta. Sitten minä suunnittelin synttäreiden ruokalistan valmiiksi (Mikko oli ihana ja avusti minua siinä urakassa) ja nyt sitten vain pitäisi jakaa ihmisille niiden tuomiset. Se lienee tämän päivän juttu.
Ja tästä luontevana jatkumona sunnuntaikin meni synttärisuunnittelujen parissa. Käytiin porukoitten kanssa katsomassa siellä mökillä jolle mennään että kaikki on kunnossa, minä sain kuulla tarpeelliset ohjeistukset ja sain avaimet. Nyt sitten vain odotellaan perjantaita ja sinne mökkiin ahtautumista. (: Lisäksi olin eilen illalla hurja ja sain jonkun vimman tehdä uskonnontunnille opettajan kaipailemia kysymyksiä. Sain kertaheitolla kasaan niitä jonkun 23 kappaletta, ja luulen että se riittää kyllä paremmin kuin hyvin. Ihmeellisiä inspiraatioita..
Mutta nyt, aika poistua keräilemään kamoja kasaan koulupäivää varten. Minun raukkaressukka on vieläkin kipeänä, joten pitänee käyttää tämän päivän vapaatunnit (joita on onneksi ruhtinaalliset neljä kappaletta) siihen että menen katsomaan ja hoitamaan sitä.
Damdidididei,
Nightingale

torstai 4. lokakuuta 2012
Selkä!
HIHIIHI! Järkyttykää, nyt nimittäin tulee pitkästä aikaa blogimerkintä. Koska minulla on asiaa.
Syksyn ylioppilaskirjoituksista tosiaan selvittiin enemmän tai vähemmän hengissä, ja nyt sitten odotellaan virallisia tuloksia lähemmäs ikuisuus. No, alustavastihan noi vissiin meni kuitenkin ihan hyvin, eli ei sinällään mitään hätää. Vähän vaan kun laskis enää pisterajat niin voisin olla tosi onnellinen..
Jotenkin vaan on vähän semmonen fiilis, että pitäis pikkuhiljaa aloittaa tuo kevään luku-urakka. Sillon on kuitenkin neljä ainetta kirjoitettavana, ja etenkin pitkässä matikassa asiat on kahden vuoden aikana menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Eli kertaus olisi paikallaan :D ja toisaalta historia ja yhteiskuntaoppi suorastaan huutavat minua puoleensa, kun tosiaan tavoite molemmista on L. Mutta jospa mä alotan ihan kunnolla syyslomalla. Tai sen jälkeen, kun on kuitenkin autokoulun puolesta teoriakoekkin ihan heti loman jälkeen, ja minä en ole edes harjoitellut ollenkaan. Onneksi lomalla on aikaa (:
Ja vihdoin viimein sain tosiaan aivoni tekemään jotain muuta kuin lukemaan pakotetusti koulukirjoja näin kirjoitusten jälkeen, ja aloitin tämmöisen kirjan lukemisen:
Se kertoo siis kahden perheen tarinat holokaustin ajalta, juutalaisen Weissin perheen ja natsihierarkiassa ylenevän Erik Dorfin perheen. Tarinat linkittyvät alussa toisiinsa, mutta eroavat sitten toisistaan. Dorfin osa tarinaa kerrotaan tämän päiväkirjojen kautta, Rudi Weissin kertomus on tarinamuodossa. Aloitin eilenillalla tutkailemaan tuota, kun se on tuijotellut minua jo pitkään tuolta kirjahyllystä sen näköisenä että minun tulisi lukea se, ja nyt olen sivulla 79. Hyvälle vaikuttaa tällä hetkellä, pitänee kertoa sitten lopulliset fiilikset kun on lukenut sen kokonaan. (:
Nyt ei vaan parane liikaa keskittyä tuohon, pitäis taas viimesen kerran ottaa se ruotsi työnalle. Ensiviikon torstaina olisi nimittäin uusintakoe, ja minun olisi vähän pakko tuo ruotsin seiskakurssi uusia että saisin siitä ysin ja keskiarvon nostettua takaisin ysiin. Muuten voi tosissaan ketuttaa, että viimeisestä kurssista jää numero kiinni. Vähän sama juttu kuin kuviksenkursseissa; kaksi kymppiä ei riitä pyöristämään kolmea ysiä kympiksi. Sen uusintakokeen kanssa on vaan semmonen hauska juttu, että meillä on samana päivänä yhteiskuntaopin oikeustiedon kurssin visiitti Iisalmen käräjäoikeuteen, ja nyt pitäisi tänään selvittää opettajalta että ehditäänhän me varmasti takaisin siihen kahteen mennessä. Muuten voi ketuttaa, kertakaikkiaan.
Niin, ja sitten vielä yksi juttu ennenkuin pitää karata! Se kaikista ihanin, söpöin ja nätein :D Äiti nimittäin oli ihana ja osti minulle cittarista sellaisen uuden Lotta Niemisen suunnitteleman Pauligin Juhlamokka -kahvirasian!♥ Se on aivan unelma:
Oikeesti. Se on siis tommonen "kaksipuoleinen", että siinä on kahta eri kuosia samassa paketissa. Mukana tuli vielä semmoinen puinen kahvinannostelulusikka (vai miksikä sitä nyt sitten kutsutaankaan) :D Oon haaveillu siitä jo ennenkuin se edes tuli myyntiin, ja nyt minä sen sain! Ihana elämä (:
Ei, mutta nyt ahkera opiskelija lähtee kouluun kolmeksi tunniksi.
Adios amigos,
Nightingale
P.S. Jep, toivotaan että tämäkin blogi heräilisi jälleen henkiin :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)