maanantai 8. lokakuuta 2012

Aamubloggailuja

Mistäs sitä lapset tänään puhuttaisiin?

Viikonloppu oli, tuli ja meni. Perjantaina lähdettiin suoraan koulusta käymään Viitasaarella yhden tutun luona, ja siellä menikin koko ilta. Mentiin siis tosiaan näiden tuttujen uudelle mökille käymään (tai no, uudelle ja uudelle, toissakesänä valmistuneelle) jossa ei oltu ehditty käymään aikaisemmin monenmoisen hässäkän takia.  Pääasiassa hässäkkä johtui siitä, että mökki toimi vähän hätämajoituksena näiden tuttujen sukulaisille eikä me sitten selviydytty tekemään pitkään puhuttua vierailua ennenkuin vasta nyt.

Mutta kuitenkin hieno mökki oli, ja hauskaa meillä oli myös. :D Paistettiin makkaraa, syötiin patonkia, juotiin kahvia ja puheltiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, suunnilleen. Sieltä selviydyttiinkin lähtemään kotia kohti vasta joskus kahdeksan aikoihin illalla, ja oltiin vasta yhdeksän jälkeen kotona. Käytiin matkalla koukkaisemassa yksien toisten tuttujen luota, kun minun Partylite -jutut olivat tulleet. c: Saan taas poltella kynttilöitä, ja ostin tämmöisen ihanan kynttiläsomisteenkin seuraksi minun söpöille pingwiinikoristeille:


Mitenhän minusta jotenkin tuntuu että minun tulevaisuuden kämpässä tulee olemaan miljoona erilaista kynttiläjuttua muttei paljon mitään muuta? :D no, sitä sattuu!

Lauantain ohjelma oli lähinnä täynnä erilaista koomailua. Käytiin iskän kanssa ottamassa vene vesille (joo, lokakuussa) kun ne tarvitsee sitä keskiviikkona kun ne menee ensonukon kanssa katsomaan tuota yhtä saarta. Sitten minä suunnittelin synttäreiden ruokalistan valmiiksi (Mikko oli ihana ja avusti minua siinä urakassa) ja nyt sitten vain pitäisi jakaa ihmisille niiden tuomiset. Se lienee tämän päivän juttu.

Ja tästä luontevana jatkumona sunnuntaikin meni synttärisuunnittelujen parissa. Käytiin porukoitten kanssa katsomassa siellä mökillä jolle mennään että kaikki on kunnossa, minä sain kuulla tarpeelliset ohjeistukset ja sain avaimet. Nyt sitten vain odotellaan perjantaita ja sinne mökkiin ahtautumista. (: Lisäksi olin eilen illalla hurja ja sain jonkun vimman tehdä uskonnontunnille opettajan kaipailemia kysymyksiä. Sain kertaheitolla kasaan niitä jonkun 23 kappaletta, ja luulen että se riittää kyllä paremmin kuin hyvin. Ihmeellisiä inspiraatioita..

Mutta nyt, aika poistua keräilemään kamoja kasaan koulupäivää varten. Minun raukkaressukka on vieläkin kipeänä, joten pitänee käyttää tämän päivän vapaatunnit (joita on onneksi ruhtinaalliset neljä kappaletta) siihen että menen katsomaan ja hoitamaan sitä.

Damdidididei,

Nightingale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti