keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Keskiviikko-aamu

Tänään olisi huvittanut jäädä vaan sänkyyn nukkumaan. Parina viimeyönä yöunet ovat jääneet tarvittavaa vähäisemmäksi.

Lauantai-iltaa vietettiin Viitaniemeläisten luona saunoen ja korttia pelaten. Jouduttiin Mirvan kanssa kertaalleen Lapinreissulle, mutta ilman sitä oltaisiin oltu selkeästi voitolla, toisin kuin äiti väittää. Nukkumaanmeno meni jälleen puoleen kahteentoista.

Sunnuntaina sitten tuli Anna. Oli hauskaa, opetin sitä ajamaan mönkkärillä ja sitten harjoittelin itse pimeäajoa autolla :D Ihan hyvin meni, ei kierretty kertaakaan ojan kautta. Illalla katsottiin jälleen Rautanaamio (<3) ja nukkumaan selvittiin puoli yhdentoista maissa. Aamulla olikin herätys jo puoli kuudelta, kun lähdettiin ideaparkissa käymään.

Ideaparkissa oli jännää jälleen kerran. Päivän ongelman muodosti kotipizza, joka oli muuton takia suljettuna. Siinäpä olikin sitten ongelmaa, missä syödä?! Subwayhynhan voi mennä vasta hakemaan purtavaa juuri ennen lähtöä (kaavoihin kangistunut kun olen!). No, lopulta (45 minuutin taistelun, oikeastaan päättämättömyyden jälkeen) sitten päädyttiin Raxiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut jokin muu pizzeria.

Itselleni tulin ostaneeksi kahdet rintsikat, ja kavereille ostin joululahjoja. Niitä en kuitenkaan tässä kerro, jos vaikka asianomaiset eksyvät tänne ;)

Nyt voisin lähteä lukemaan le kolmea muskettisoturia!

Heijssan för alla,
Nightingale

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Koulumaailman syöverit

Aamua taas kaikille.

Vähän meinaa vielä väsyttää, mutta pääasiassa taidan olla jo aivan hereillä.

Ulkona ei ole juurikaan pakkasta, jotain alle asteen. Eilen oli kuitenkin enemmän, varmaan jotain kolme (ohhoh, mitenkä paljon. Noei, saatan muistaa väärin, saattoi olla enemmänkin mutta kuitenkin) ja vaihdoin jo ihaniin maihareihin <3 On taas vähän paremmin turvassa liukastelulta. Ainoa huono puoli noissa kengissä on vaan se, että niitä ei voi käyttää ilman villasukkia, nimittäin ne hiertävät silloin jalat semmoseen kuntoon että päivän, parin päästä et pysty kävelemään millään kengillä.

Mutta se niistä kengistä. Ensiviikolla olisi tarkoitus lähteä käymään maanantaina jälleen ideaparkissa (: tykkään niin siitä kauppakeskuksesta, ei auta, vaikka kaikki kaupat onkin koluttu tuhanteen kertaan läpi. Koska Roosa tai Laura eivät pääse mukaan, pyysin Annaa lähtemään, ja nyt jännitän että onko sen mamma luvannut lähdön. Toivottavasti, samalla Anna saakin sitten syyn tulla meille ensviikonloppuna! On niin hervottomasti kaikkea näytettävää sille, kun se ei ole meillä ikinä ennen käynyt.

Tämän päivän ohjelmassa olisi sitten psykologian viitoskurssin aloittaminen ihan kunnolla. Vähän on tehtävänannot edelleen epäselvät, mutta eiköhän tämä tästä. Ajattelin, että jos vaan rupean lukemaan sitä kirjaa ja sitten kirjoitan "pohtivaa oppimispäiväkirjaa" siitä, niinkuin Järveläinen vaatii. Mutta sitä ennen, ihan heti aamuysiltä, minulla pitäisi olla opo-aika meidän ryhmänohjaajan luo. Taas yksi ihminen jolle saa selittää ummet ja lammet mun tulevaisuudensuunnitelmista, jee! :D opettaja nääs vaihtui ja samalla vaihtui ryhmänohjaaja, niin nyt sitten tämä ei välttämättä tiiä mistäään mitään.

Lisäksi ohjelmassa on ruotsin sanakoe. Sen olisi ihan suotavaa mennä hyvin, nimittäin ensimmäisestä sanakokeesta tuli 4½ (en tosin ollut lukenut ollenkaan syystä että syystapahtuma). Toisaalta, vain kolme parasta viidestä lasketaan, joten ei tässä vielä hätää. Vähän sama juttu kuin sen verbikokeen kanssa, sain puolet oikein ja arvosanaksi kutosen. Ensiviikolle täytyy lukea niitä sanoja ihan oikeasti. Se tosin sattuu se verbikoe maanantaille, jolloin en tosiaan ole koulussa, joten teen sen muita myöhemmin sitten.

Olisikohan sitä enää muuta mainitsemisen arvoista..

Ei varmaankaan. Koulun ympärillä tuntuu pyörivän tämä elämä nykyään aika tehokkaasti, tuntuu, että tässä jaksossa on ihan hirveästi tekemistä, varsinkin kun alkojakso meni vähän harakoille kaikenmaailman syystapahtumien ja eurooppakurssihommien kanssa. Mutta jospa tämä tästä. Niinhän se aina. Ainoo vaan, että se äikän kirjallisuusesseen teko vähän pelottaa, nytkun ei ole mitään syyslomaa yms. jonka aikana olisi hyvä tehdä, vaan viikonloppuina pitäisi vääntää sekin, ja ne kun ovat muutenkin vähän täynnä.

AAAAA, pelkkää koulua! Nyt kyllä lopetan siitä puhumisen.

Hänen korkeutensa poistuu sähläilemään lähtövalmisteluiden pariin, ja syömään.

Heijssan
Nightingale

P.S. AND DON'T FORGET TO SMILE!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kolme muskettisoturia ja aamukooma

Huomenta.

Ja tänään onkin sitten vuorossa kaksi tuntia laiskottelua heti aamutuimaan. Eli siis, psykologian tunnit. Opettaja oli kyllä saanut kurssin aikaiseksi jo, muttei jaksa näin perjantaina enää ruveta tekemään, sillä kun ei ole niinkään kiire. Sensijaan ajattelin tämän jälkeen mennä lukemaan kolmea muskettisoturia, jossa olen menossa ehkä sivulla 60 ja se on aivan mahtava jo nyt!

Porukat lähti tänään Keskiselle ja minä lähden tänään Pyhäsalmeen Essin luo. Tarkoitus olisi viettää siellä sitten koko viikonloppu ja tulla sunnuntaina kotiin. Koulujuttuja olisi aivan persetin paljon otettavana mukaan, nimittäin ruåtsista on maanantaille kaksi sivua epäsäännöllisiä verbejä taivutuksineen opeteltavana, ja pitkässä matikassa meinaan olla vähän epäymmärtäväinen asioiden kanssa. Toisaalta ohjelmassa on myös vanhojentanssiaskeleiden kiivasta harjoittelua, huolimatta siitä että eiliset harjoitukset menivät jo vallan hyvin.

Tänään pitäisi myös ehtiä kahdeksaksi takaisin Essin luo, nimittäin kuorosota tulee taas tänään. Ollaan nimittäin Essin, ja olisiko että Riinan, kanssa seukkaria pitämässä, ja se kestää kuudesta kahdeksaan. Voi olla, että missaan alun, mutta täytyy pyytää Hannaa tai Sakua laittamaan se tallennukseen. Netistä kun niitä on niin hirveän ärsyttävää katsoa.

Eilisillasta ja tästä aamusta sen verran, että eilen tuli vieraita sitten käymään, ja ne istuivatkin meillä yli yhteentoista illalla, sillä seurauksella että meni puoleen kahteentoista ennenkuin selvisin nukkumaan. Aamulla pitikin sitten herätä siinä viittä vaille 5, ja mennä herättämään mumma ja iskä. Vaikka alunperäinen suunnitelma oli, että jatkan vielä unia, en saanut kuitenkaan enää unta. Nousin siis ylös, ja aloin tekemään yhteiskuntaopin läksyjä. Niissä vierähtikin sitten tunti, puoleen seitsemään asti, jolloin minun olisi joka tapauksessa pitänyt nousta ylös. Toivottavasti en ole illalla ihan tööttööt sitten, näillä viiden ja puolen tunnin yöunillani.

Mutta nyt livistivät kaverit pois atk-luokasta, ja minäkin taidan mennä sohville lukemaan kirjaani. Yritän kirjoittaa kuorosodan jälkeen merkinnän, ja kirjoitankin jos se vain on suinkin mahdollista.

Heijssan toistaiseksi,
Nightingale

maanantai 14. marraskuuta 2011

Minä haluan..

Huomenta.

Jälleen kirjottelen aamumerkintää. Jotenkin tuntuu vaan, että tähän aikaan kaikki on selkeämpää.


Pitkästä aikaa soi taas Herra Ylyppöä et immeisiä. Pojat ei tanssi, tämä on vaan niin hyvä. Samoin kuin Horroskin.

Viikonloppu meni mitenkä meni, perjantaina kirosin aivan saatanasti kun "ei ehtinyt tulla se Sonatan uusi dvd vielä tälle viikkoa". Mutta taas meni metsään. Sehän oli tullut jo TORSTAINA postiin, mutta mitäpä sitä minulle informoimaan kun eihän asia mitenkään minuun liity tai mitään. No, kuitenkin. Sain sen sitten lauantaina, ja oitis päädyin katsomaan sen.


Tuolle se siis näyttää. Keikka oli justiinsa niin mahtava kuin muistelinkin. Eli aivan ylihervottomansiisti. :D Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olin sen keikan aikana, saati sitten nyt kun on tuo dvd hyppysissä. Kun katsoin sitä ekaa kertaa läpi, pompin ja hypin yksikseni minkä kerkesin, ja tottakai lauloin mukana jokaikisessä biisissä! Tuli niin ihania muistoja mieleen..

Sitten sen lisäksi, että päästiin itse dvd:lle (Minä näyn siellä yleisössä ihan kiitettävästi, ja sitten Mary-Loun aikana ihan eturivissä, jonne pääsin kampeamaan itseni vain hetkeä aiemmin!) niin selvitimme tiemme myös lisämateriaaleihin. Esimerkiksi meidän norjalaisen pelaamisemme on nätisti edustettuna :D

Niin, ja sitten sunnuntaina katsoin dvd:n kommenttiraidalla. Voi, miten idiootteja miehiä ne voikaan olla. Ei parempia löydy :D Tonyn helikopterit ja silleen.

Niin, ja siitähän päästäänkin muuten sulavasti sunnuntaihin. Tai oikeastaan lauantaihin. Lauantaina ajoin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni autolla. Mummahan tosiaan hommas mulle peltoauton tuosta naapurista, ja sitten nyt vasta oli aikaa testailla sitä. Hyvin sillä tuntuu pääsevän, mutta kytkin meinaa tuottaa minulle päänvaivaa. Sunnuntaina oli sama homma. Hyvin menee, jos kytkin tottelee. :D

Sunnuntainahan oli myös isänpäivä, ja se tykkäsi kyllä lahjastaan, erityisesti siitä Valmet-mukistaan. Vaikka mumman periaatteisiin kuuluu, että kenenkään luokse ei mennä eikä ketään häiritä isänpäivänä, mentiin silti käymään Pihtiputtaalla. Sielläkin oli sitten ihan mukava reissu.

Tänään ohjelmassa on normaalin koulupäivän lisäksi taas kylälle jäämistä, sulkapalloa ja jumppaa. Eli sehän tekee minulle varsin pitkän "koulupäivän", 12 tuntia. Tai jopa ylikin. Riippuu miten laskee. Nyt ei olekkaan kahteen viikkoon voinut oikein jumppailla, kun kokeet ovat olleet aina seuraavana päivänä niin on pitänyt tulla kotiin lukemaan niihin. Nyt päästään sitten Annan kanssa tekemään meidän ennätystä sulkapallossa.

Mutta nyt, alan keräilemään kimpsujani ja kampsujani.

Hyvät päivänjatkot,
Nightingale~

Minä haluan hieman huvia,
Seikkailuja, elokuvia.
Sekopäänä, hulluna heilua
Ja rakastaa sinua.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tämä ei ole laulu pahasta.

Kuorosodan jälkimainingeissa jälleen. Kello on jo kymmenen, ja väsyttää ties kuinka, mutta aina on aikaa kirjoittaa yksi blogimerkintä c:

Tosiaan, kuorosota. Jälleen. Varmaan yksi suosikkiaiheitani, kuten saatatte huomata. Tämän päivän pudotus kirpaisi hieman, vaikka olinkin jo etukäteen pitkään ajatellut että Kaija kuoroineen on seuraava lähtijä. Jotenkin vaan tuntui, että ne veti sen biisin niin.. hienosti. Silleen tunteella. Ja kun olin jo tykästynyt joihinkin niistä kuoron miekkosista (tosin semmoisia löytyy kyllä ihan joka kuorosta) :D Mutta tosiaan, siinä niiden esityksessä oli jotain hienoa ja semmosta, joka sai minut kääntämään kelkkani Kaijankin puoleen. Ja se, mikäsenniminytolikaan, toinen laulaja muistutti ihan saamaristi Lauri Tähkää. Oli hyvin hämmentävää.

Muista kuoroista.. Jussi veti oman osuutensa ihan sairaan hyvin, ja kokonaisuutena esitys oli tosi hyvä. Toisen solistin, sen naisen, äänessä oli kuitenkin ehkä jokin pienenpieni, häiritsevä piirre. JA HYVÄT IHMISET, tajusin tässä että ompas sitä Jussille siunaantunut hyvännäköinen pikkuveli. Mutta ei siitä sen enempää. Jonsun kuoron esitys oli ihan ooookoo, parempikin olisi voinut olla tietenkin. En kuitenkaan valita kuoron jatkoonpääsystä. Lordi erottui tapansa mukaan joukosta, eikä siihen voi sanoa oikein sen enempää. Ihana kuoro, johtaja ja kuorolaiset. Sitten, Hannan kuoro, se, se, se oli hieno! Loistavan biisin olivat valinneet, esittivät sen hyvin ja ansaitsivat jatkopaikan ehdottomasti.

Antti Tuiskun esiintyminen siellä välissä hämmensi minua kovasti. Kappale kuulosti niin pirun tutulle, ja ajattelin että ihan varmasti olen kuullut tämän ennenkin, mutta eikai tämä nyt Antin biisi ole sentään? Ja eihän se ollut, vaan Maj Karman. Mutta sen siitä saa, kun unohtaa loistavien biisien alkuperäiset esittäjät.

Ensi viikosta tulee jännä, koska kuorot esittävät kappaleita kuoronjohtajien omasta tuotannosta. Voi, en malta odottaa. Indicaa tuli pentuna popitettua ihan hirveästi, ja minulle kelpaa mikä tahansa niiden biisi. Mutta sitten Lordi! Minulla olisi varmaan miljoona biisivaihtoehtoa, mutta jotenkin nyt haaveilen bändin vanhemmasta tuotannosta. Mutta mikä tahansa kyllä kelpaa.

Oikeastaan tästä taisi tulla taas tämmöinen kuorosota-päivitys, hupsista. Ehkä voisin kertoa jostain muustakin.

Tänä viikonloppunahan minun oli tarkoitus mennä Essin luo Pyhäsalmeen, mutta se sitten kariutui erinäisiin syihin, joista yhtenä vähäisimpinä ei varmasti ole sunnuntain (öö, sunnuntain?) isäinpäivä. Ja kyllä minä haluankin olla isänpäivän kotona, rauhassa. Ostettiin iskälle uusi kätkäläinen-kirja, jonka nimeä en edes muista, ja olikohan se nyt Massey Ferguson -kahvimuki. Luulen että se tulee tykkäämään lahjastaan (:

Huomenna olisi kylällä Chisun keikka, mutta en kyllä ole menossa. Harmi sinällään, että taas olisi harvoja mahdollisuuksia nähdä sinua perskuletta (jos luet, tiedät ketä tarkoitan). Jostain syystä Chisu ei vaan uppoa, eikä kyllä varmaan olisi edes hellinnyt lupaa mennä. Noh, ei auta. Huomenna opetellaan sitten vähän autolla ajamista ja tehdään koulujuttuja. Olisi oikeastaan voinut jo vähän harjoitella ruotsia, kun se tuntuu vähän olevan hakusessa ja tässä kurssissa tuntuu olevan ihan hitosti asiaa.

Niin, ja vielä siitä pitikin mainita, että koulukuvat tulivat tänään. Näyttää aika pahalle, täytyy myöntää :D Taino, koko koulun kuva epäonnistui vähän, omakuvat olivat vähän niin ja näin ja sitten luokkakuva oli ehkä onnistunein. Siis omalta kohdaltani. Harmi vaan, kun ei ollut meikkiä (edelleenkin unohdin siis kuvaukset) ja sitten silmät näyttävät jotenkin pienille ja kasvoihin hukkuville. Mutta onneksi maailma ei tähän kaadu, abivuonna minulla on muistutukset joka päivälle viikon ajan ennen kuvauksia.

Mutta nyt, uni houkuttelee minua sängyn pohjalle.

Öitä kaikille,
Nightingale

Mietin kumpi on yksinäisempää, 
olla mä vai noi tuolla sisällä. 
Mietin tuunko joskus yhtä rikkaaksi, 
vai oonko kenties jo rikkaampi?

Aaaaaamun pikakirjoitus

Hyväää huomenta vaan ihmiset.

Tekaisin tuossa juuri ruotsin läksyt, ja itseasiassa piti tehdä äikän kirjoitelmakin mutten oikein selviytynyt. Mutta jospa Titta ei tapa siitä hyvästä, tai sitten teen sen vielä tässä koulumatkalla/ennen kouluun lähtöä. Tänne kirjoittamisessa on ollut nyt parin päivän tauko, kun nimittäin ei oikein ole ollut aikaa. Mutta kyllä tämä tästä taas.

Eilen alkoivat vanhojentanssiharkat. Kun viimenen tunti ennen harjotuksia loppui, kävi vielä mielessä että "EI SAATANA POJJAAT, minä lähen kotia", mutta sitten menin kuitenkin ja mukavaahan tuolla oli (: Käytiin heti asiaan, ja alettiin harjoitella sitä sisäänmenotanssia. Oli siellä pieniä juttuja, jotka olisivat voineet mennä paremminkin, mutta eivätköhän ne hioudu pois sieltä pikkuhiljaa. Pyörähdykset seuraavan parin luo meinasivat mennä aina vähän niin ja näin joidenkin kohdalla (myös oli kyllä ehdottomasti omaa syytä tässä :D) ja sitten toiset parit pyöräyttivät niin voimakkaasti että melkein viskasivat seuraavalle parille (mikä taasen oli ihan hyvä juttu!). Innokkaasti odotan ensi viikkoa, ei vaan hirveästi uskalla olla poissa noiltakaan tunneilta.

Sonatan keikka-dvd ei ole vieläkään saapunut :c saatikka sitten koulukuvat, vaikka ne olivat tulleet joillekkin jo eilen! Jospa tänään mätkähtäisi postissa kaksikin hyvää juttua sitten (: en tosin tiedä haluanko edes niitä koulukuvia, kun minähän tunnetusti unohdin koko koulukuvauksen. En välttämättä ole edustavimmillani.

Mutta nyt, nyt täytyy laittaa laukkua kuntoon ja viipottaa syömään. Kirjoittelen lisää ja enemmän myöhemmin kun on aikaa.

Heijssan,
Nightingale

tiistai 8. marraskuuta 2011

Party Rock ja silleensä.

Heijssan ihmiset.

Tänään bongailin jänniä asioita liittyen LMFAO:hon. Ja sen seurauksena ei oo tullu juuri muuta popitettua koko iltana, EVERYDAY I'M SHUFFLIN' :D Sitten harjoittelin tanssimaan tämän avulla tanssimaan tuota perusjuttua, enemmän tai vähemmän onnistuneesti:


Sitten myös eksyin kattelemaan Party Rock Clothingia, josta löysin kaikken ihan muutenvaan hienon lisäksi jotain, mitä voisin ihan oikeastikkin hankkia. Nimittäin tämmöisen mekon:


En vaan oikein tiiä, mutta minusta tuollanen olis ihan sairaan kiva :D Ja tässä tuo sininen väri näyttää oikeesti hyvälle, kun yleensä minulla on siihen koko väriin täydellinen asennevamma. Harmi vaan kun ei ole tällähetkellä saatavilla tuolla kaupasta, eikä edes hintaa kerrota. No, täytyy odotella. Eikä minulla nyt varmaan tällä jumalansiunaaman sekunnilla olis ees moiseen varaa tai en muutenkaan sitä pystyisi hankkimaan.

Mutta että semmosta. Huomenaamulla pitäisi muistaa jäädä linja-autosta Liikuntahallille. Eurooppakurssi oli nimittäin buukattu koristelemaan ja järjestelemään paikkoja lauantaista yrittäjäjuhlaa varten. Kuitenkin unohdan ja menen vanhasta muistista koululle ihmettelemään, että missäs ne kaikki ihmiset tänään on...

Tässä pitäis kohta lähtee tuonne muutaman kilometrin päähän kyläreissulle (ja nauttimaan koeviikon loppumisen kunniaksi iltakahvit. Muista en tiedä, mutta minusta se on ihan oikeutettu pointti :D). Siellä se sitten ilta taas vierähtääkin. Vähän tuntuu väsyttävän, mutta jospa tämä tästä kun pääsee pois pimeydestä istumasta (valojahan ei tunnetusti voi sytyttää tai pitää päällä, olemma ekologisia).

Täytyy kertoilla koeviikon sujumisesta enemmän sillon kun niitä tuloksia saadaan, tällähetkellä fiilis on hieman huolestunut. Mutta kyllä minä uskon, kuitenkin ja kaikesta huolimatta, että se meni ihan keskinkertaisesti. Ensi koeviikolle sitten parempi valmistautuminen, ja homma on kasassa.

Tsirpati,
Nightingale