Huomenta.
Jälleen kirjottelen aamumerkintää. Jotenkin tuntuu vaan, että tähän aikaan kaikki on selkeämpää.
Pitkästä aikaa soi taas Herra Ylyppöä et immeisiä. Pojat ei tanssi, tämä on vaan niin hyvä. Samoin kuin Horroskin.
Viikonloppu meni mitenkä meni, perjantaina kirosin aivan saatanasti kun "ei ehtinyt tulla se Sonatan uusi dvd vielä tälle viikkoa". Mutta taas meni metsään. Sehän oli tullut jo TORSTAINA postiin, mutta mitäpä sitä minulle informoimaan kun eihän asia mitenkään minuun liity tai mitään. No, kuitenkin. Sain sen sitten lauantaina, ja oitis päädyin katsomaan sen.
Tuolle se siis näyttää. Keikka oli justiinsa niin mahtava kuin muistelinkin. Eli aivan ylihervottomansiisti. :D Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olin sen keikan aikana, saati sitten nyt kun on tuo dvd hyppysissä. Kun katsoin sitä ekaa kertaa läpi, pompin ja hypin yksikseni minkä kerkesin, ja tottakai lauloin mukana jokaikisessä biisissä! Tuli niin ihania muistoja mieleen..
Sitten sen lisäksi, että päästiin itse dvd:lle (Minä näyn siellä yleisössä ihan kiitettävästi, ja sitten Mary-Loun aikana ihan eturivissä, jonne pääsin kampeamaan itseni vain hetkeä aiemmin!) niin selvitimme tiemme myös lisämateriaaleihin. Esimerkiksi meidän norjalaisen pelaamisemme on nätisti edustettuna :D
Niin, ja sitten sunnuntaina katsoin dvd:n kommenttiraidalla. Voi, miten idiootteja miehiä ne voikaan olla. Ei parempia löydy :D Tonyn helikopterit ja silleen.
Niin, ja siitähän päästäänkin muuten sulavasti sunnuntaihin. Tai oikeastaan lauantaihin. Lauantaina ajoin nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni autolla. Mummahan tosiaan hommas mulle peltoauton tuosta naapurista, ja sitten nyt vasta oli aikaa testailla sitä. Hyvin sillä tuntuu pääsevän, mutta kytkin meinaa tuottaa minulle päänvaivaa. Sunnuntaina oli sama homma. Hyvin menee, jos kytkin tottelee. :D
Sunnuntainahan oli myös isänpäivä, ja se tykkäsi kyllä lahjastaan, erityisesti siitä Valmet-mukistaan. Vaikka mumman periaatteisiin kuuluu, että kenenkään luokse ei mennä eikä ketään häiritä isänpäivänä, mentiin silti käymään Pihtiputtaalla. Sielläkin oli sitten ihan mukava reissu.
Tänään ohjelmassa on normaalin koulupäivän lisäksi taas kylälle jäämistä, sulkapalloa ja jumppaa. Eli sehän tekee minulle varsin pitkän "koulupäivän", 12 tuntia. Tai jopa ylikin. Riippuu miten laskee. Nyt ei olekkaan kahteen viikkoon voinut oikein jumppailla, kun kokeet ovat olleet aina seuraavana päivänä niin on pitänyt tulla kotiin lukemaan niihin. Nyt päästään sitten Annan kanssa tekemään meidän ennätystä sulkapallossa.
Mutta nyt, alan keräilemään kimpsujani ja kampsujani.
Hyvät päivänjatkot,
Nightingale~
Minä haluan hieman huvia,
Seikkailuja, elokuvia.
Sekopäänä, hulluna heilua
Ja rakastaa sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti