Kuorosodan jälkimainingeissa jälleen. Kello on jo kymmenen, ja väsyttää ties kuinka, mutta aina on aikaa kirjoittaa yksi blogimerkintä c:
Tosiaan, kuorosota. Jälleen. Varmaan yksi suosikkiaiheitani, kuten saatatte huomata. Tämän päivän pudotus kirpaisi hieman, vaikka olinkin jo etukäteen pitkään ajatellut että Kaija kuoroineen on seuraava lähtijä. Jotenkin vaan tuntui, että ne veti sen biisin niin.. hienosti. Silleen tunteella. Ja kun olin jo tykästynyt joihinkin niistä kuoron miekkosista (tosin semmoisia löytyy kyllä ihan joka kuorosta) :D Mutta tosiaan, siinä niiden esityksessä oli jotain hienoa ja semmosta, joka sai minut kääntämään kelkkani Kaijankin puoleen. Ja se, mikäsenniminytolikaan, toinen laulaja muistutti ihan saamaristi Lauri Tähkää. Oli hyvin hämmentävää.
Muista kuoroista.. Jussi veti oman osuutensa ihan sairaan hyvin, ja kokonaisuutena esitys oli tosi hyvä. Toisen solistin, sen naisen, äänessä oli kuitenkin ehkä jokin pienenpieni, häiritsevä piirre. JA HYVÄT IHMISET, tajusin tässä että ompas sitä Jussille siunaantunut hyvännäköinen pikkuveli. Mutta ei siitä sen enempää. Jonsun kuoron esitys oli ihan ooookoo, parempikin olisi voinut olla tietenkin. En kuitenkaan valita kuoron jatkoonpääsystä. Lordi erottui tapansa mukaan joukosta, eikä siihen voi sanoa oikein sen enempää. Ihana kuoro, johtaja ja kuorolaiset. Sitten, Hannan kuoro, se, se, se oli hieno! Loistavan biisin olivat valinneet, esittivät sen hyvin ja ansaitsivat jatkopaikan ehdottomasti.
Antti Tuiskun esiintyminen siellä välissä hämmensi minua kovasti. Kappale kuulosti niin pirun tutulle, ja ajattelin että ihan varmasti olen kuullut tämän ennenkin, mutta eikai tämä nyt Antin biisi ole sentään? Ja eihän se ollut, vaan Maj Karman. Mutta sen siitä saa, kun unohtaa loistavien biisien alkuperäiset esittäjät.
Ensi viikosta tulee jännä, koska kuorot esittävät kappaleita kuoronjohtajien omasta tuotannosta. Voi, en malta odottaa. Indicaa tuli pentuna popitettua ihan hirveästi, ja minulle kelpaa mikä tahansa niiden biisi. Mutta sitten Lordi! Minulla olisi varmaan miljoona biisivaihtoehtoa, mutta jotenkin nyt haaveilen bändin vanhemmasta tuotannosta. Mutta mikä tahansa kyllä kelpaa.
Oikeastaan tästä taisi tulla taas tämmöinen kuorosota-päivitys, hupsista. Ehkä voisin kertoa jostain muustakin.
Tänä viikonloppunahan minun oli tarkoitus mennä Essin luo Pyhäsalmeen, mutta se sitten kariutui erinäisiin syihin, joista yhtenä vähäisimpinä ei varmasti ole sunnuntain (öö, sunnuntain?) isäinpäivä. Ja kyllä minä haluankin olla isänpäivän kotona, rauhassa. Ostettiin iskälle uusi kätkäläinen-kirja, jonka nimeä en edes muista, ja olikohan se nyt Massey Ferguson -kahvimuki. Luulen että se tulee tykkäämään lahjastaan (:
Huomenna olisi kylällä Chisun keikka, mutta en kyllä ole menossa. Harmi sinällään, että taas olisi harvoja mahdollisuuksia nähdä sinua perskuletta (jos luet, tiedät ketä tarkoitan). Jostain syystä Chisu ei vaan uppoa, eikä kyllä varmaan olisi edes hellinnyt lupaa mennä. Noh, ei auta. Huomenna opetellaan sitten vähän autolla ajamista ja tehdään koulujuttuja. Olisi oikeastaan voinut jo vähän harjoitella ruotsia, kun se tuntuu vähän olevan hakusessa ja tässä kurssissa tuntuu olevan ihan hitosti asiaa.
Niin, ja vielä siitä pitikin mainita, että koulukuvat tulivat tänään. Näyttää aika pahalle, täytyy myöntää :D Taino, koko koulun kuva epäonnistui vähän, omakuvat olivat vähän niin ja näin ja sitten luokkakuva oli ehkä onnistunein. Siis omalta kohdaltani. Harmi vaan, kun ei ollut meikkiä (edelleenkin unohdin siis kuvaukset) ja sitten silmät näyttävät jotenkin pienille ja kasvoihin hukkuville. Mutta onneksi maailma ei tähän kaadu, abivuonna minulla on muistutukset joka päivälle viikon ajan ennen kuvauksia.
Mutta nyt, uni houkuttelee minua sängyn pohjalle.
Öitä kaikille,
Nightingale
Mietin kumpi on yksinäisempää,
olla mä vai noi tuolla sisällä.
Mietin tuunko joskus yhtä rikkaaksi,
vai oonko kenties jo rikkaampi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti