lauantai 5. marraskuuta 2011

Lauantai-aamupäivä

Huomenta vaan ihmiset. Tai ei oikeastaan huomenta, kun kellohan on jo kohta keskipäivässä ja minäkin olen ollut hereillä jo puoli yhdeksästä lähtien. (:

Tänään ohjelmassa olisi psykan lukemista, mutta jostain kumman syystä (lue: kiitos vaihtuneen opettajan<3) opiskelumotivaatio meinaa olla jossain muualla. Mutta kyllä tämä tästä, pakko tässä on jotain saada vielä aikaseks tai en anna ittelleni ikinä anteeksi.

Eilen tuli kuorosota, jeejee, jota olen taas pitkästä aikaa alkanut katsoa tällä tuotantokaudella. Tai pitkästä ja pitkästä aikaa, vain yksi kausi on jäänyt väliin, viimevuotinen nimittäin. Ensimmäisellä kaudella oli hitosti hyviä tyyppejä (kärjessä herra Kotipelto~) ja toisella myös, joista tärkeimpänä itselleni herrat Alanko ja Hietala c: Sitten tuli karu kolmas tuotantokausi, jolta en meinannut löytää omasta mielestäni kiintoisaa persoonallisuutta, joten se jäikin väliin. Mutta voi, siunattu, siunattu neljäs tuotantokausi!

Jotenkin en olisi voinut edes kuvitella mitään hienompaa kuin herra Lordin johtamaan kuoroa! Aivan mahtavaa, ja molemmat tähänastiset esitykset ovat olleet aivan hervottoman hienoja. Omaleimaisuutta kuorolta ei ainakaan puutu, mikä olikin odotettavissa kun Lordista on kyse. Aina bändin euroviisuvoitosta lähtien (sitä ennen ei ollut hirveästi tietoa minulle asti päässyt mistään tuommoisesta) olen tykännyt niiden musiikista, ja siitä omaperäisyydestä jolla ne tekee tätä omaa hommaansa. Maltan tuskin muuten odottaa ensviikon perjantaita, kun kuoronjohtajat laulavat dueton jonkun kuorolaisen kanssa! Mahtavaa :D

Eilen tippuneen Ressun esitys ei kyllä välttämättä ollut riittävän hyvä, mutta se jäi silti harmittamaan vähän. Tällä tuotantokaudella tuntuu mukana olevan niin paljon hyviä tyyppejä, ettei oikein edes haluaisi että kukaan niistä putoaa. D: Ajatelkaa nyt, Jonsu on sentään Jonsu (Indicaa pienen ala-asteaikani popittaneena ihana naikkonen), sitten Jussi on niin hirvittävän sööttiskä, ja Hanna on niin kovin rempseä ja sitten Kaijakin tuo oman sävynsä mukaan hommaan. Ja Lordia en edes mainitse uudelleen.

Mutta ehkäpä se nyt tällä kertaa kuorosodasta. Testailin muuten sitä syystapahtuma-asuani tänään, ja se on aikas hyvä. Pientä hienosäätöä, ja c'est excellent, c'est trés beau! Sitten opettelen vaan ne pirun replat, ja ei ole mitään hätää.

Pohdiskelen tässä että pitäisiköhän keitellä päiväkahvia, kun tuo työmieskin tuli tekemään tuota seinää loppuun, mutta mumma käski keittää kahvin vasta kuhan ne itse tulevat metsästä. Mutta sinällään tämä työmiehen tulohan on muuttuja asiassa, joten ehkä kohtapuoliin pitää mennä keittelemään ne kahvit. Tosin luulen kyllä, että kyllä ne porukatkin sieltä kotiutuu jonkun ajan päästä. Ehkä parasta mennä konsultoimaan setää asiasta.

Taktinen poistuminen takavasemmalle, terveisin
Nightingale

P.S. Saattaapi olla että tänä iltana tulee vielä toinenkin teksti, tai voi olla että ei tule. Saa nähdä kuinka jaksaa~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti