torstai 14. maaliskuuta 2013

Torrrstai (:

Hissa takana, enkku edessä, jeejee!

Kiitettävän helpottunut fiilis kun sain sen historian tehtyä. Se oli kuitenkin minulle se tärkein aine (: tosin ei sieltä ihan sitä toivottua ällää tainnut tulla, mutta arvelisin että varma M tai jopa E. Olin aluksi vähän huolissani että meniköhän ne vastaukset aina sinne mettäänkään, mutta sitten kun katsoin noita YTL:n sivuilta löytyviä hyvän vastauksen piirteitä niin kyllähän minulla oli siellä ihan asiaa. Ei voinut totaalisen metsään mennä, mutta odotellaan nyt että Hanna saa ne katsottua läpi viikonlopun aikana ja kertoo sitten alustavat pisteet. Toivon kovasti että olisin saanut jokereista hyvin pisteitä.

Tämmöisiin kysymyksiin vastasin:





Kuvat yo-kokeesta, tidii..

Olivat ihan mukavia loppujenlopuksi. Toivon tosiaan, että noista jokereista irtoaa lisäpisteitä :D Parantaisi mahdollisuuksia parempiin arvosanoihin.

Tänään pitäis sitten käydä kylällä, ostamassa ruokaa huomisiin kirjoituksiin, ja lisäksi käydä tekemässä yhteishaku Hannan valvovan silmän alla, ihan vaan että en töppäisi siinä mitään. Ja näämpähän ihmisiäkin, jos Evekin on tulossa sitä tekemään (: ja Mikolta loppuu sopivasti koulu kahdelta kun minä tulen koululle niin ehdin nähdä sitäkin.

Mutta nyt, ennen kylällelähtöä ja muuta, siirryn yrittämään englantiin keskittymistä. Huhhuh..

Nightingale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti