keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kuumehöyryt

Minunhan piti kirjottaa se merkintä niistä jatkojen jatkoista.

Mutta nyt se siirtyy, ja sen sijaan saatte kuulla sepostuksen tästä olotilastani. Mikä on siis ihan oikeasti aivan kauhea. Jokaiseen lihakseen sattuu ihan tajuttomasti. Kurkkuun koskee niin paljon, että melkein itken. Syöminen tuottaa ihan tajutonta tuskaa, ja vielä kahta kauheammin tulee henkisiä kärsimyksiä kun moinen suosikkiharrastukseni on niin epämieluisaa. Kuume tuntuis vaihtelevan, välillä näyttää jotain 36,5 astetta ja välillä melkein 38 astetta. Olo on kyllä niin kauhea, että vois olla kovempikin kuume, mutta mittari ei näytä enempää. Ja kokoajan paleltaa, vaikka minulla on kyllä ihan kiitettävä kerrospukeutumisvaatetus: Paksut yöppärinhousut,  sama harmaa villahärpäke joka minulla oli koko päivän ja sitten vielä sekin, että makaan tällä hetkellä sängyssä läppäri sylissä ja peittoon kääriytyneenä. 

Aivan uskomattoman paljon huvittaisi kyllä jäädä huomenna kotiin. Mutta ei auta, ei ole vaihtoehtoja. Minä ihan oikeasti haluan sen Essin tänne viikonloppuna; siitä on varmasti oikeasti useampi ikuisuus kun viimeksi nähtiin! Oikeasti kirkkaasti yli kaksi kuukautta, koska minä ja Mikko ei vielä edes seurusteltu, kun edellisen kerran nähtiin. Aika hurjaa, mutta sitä suuremmalla syyllä haluan nähdä rouvaa. Ikävä on ollut kyllä, ja juteltavaa on enemmän kuin viikonlopun tarpeiksi.

Mutta ennen viikonloppua pitäisi päästä edes jonkinmoiseen kuntoon, tämä ei oikeasti ole missäänmäärin hauska olotila. Mutta kotiin ei jäädä, huomenna kouluun ja perjantaina vielä (vaikkei sillon ookkaan kun kolme tuntia).

Nyt taidan kuitenkin olla hurja ja ruveta ihan kohtsillään nukkumaan. Koska minä en jaksa, en pysy tolpillani ja päähän koskee. Ja paleltaa.

Ädjöööö, mon amigos

Nightingale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti