Minä. Tahtoo koenumeroita. Kiitos.
Oikeesti, nyt on jo torstai ja ei olla vielä saatu mitään muuta kuin matikankokeet. Äikän puhekurssin ja lokikirjan palautus, kiitos, samoin hissan lukupäiväkirjan ja yhteiskuntaopin kokeen ja vielä ruotsinkin koe olis kiva saada. Ja liikunnan numero, tosin sehän on AINA se kasi. Okei, Hanna nyt on ollut siellä Joensuussa opintojaan jatkamassa, joten musta tuntuu että hissanjuttua ja yhteiskuntaopin kokeita saadaankin ootella vielä ainakin viikonlopun yli. Mutta Merja taisi luvata, että ruotsinkokeet saadaan tänään ehkämahdollisesti? Tosin se ei välttämättä mennyt kaikista parhaiten, koska perjantai, mutta haluan minä sen silti takaisin.. :DD
Mitähän muuta?
Olotila on tänä aamuna huomattavasti parempi kuin eilen illalla. Kurkku on edelleen kipeä, mutta enää ei ole kuumeinen olo tai palella. Eli tämä vois vaikka vaikuttaa niin kivalle, että voisin parantua siedettävään kuntoon viikonloppuun mennessä. Huomisiltaan ja kello viiteen on yli vuorokausi aikaa, eli ihan tarpeeksi.. :D
JA SITTEN. Eilen oli tosiaan Sonatan uuden levyn I Have a Right -singlen julkaisupäivä. Ja vaikka kuinka odottelin eilenillalla, sitä ei vielä ollut ilmestynyt youtubeen ennen nukkumaanmenoani. Mutta tänä aamuna parempi onni, ja tässähän se:
I have a right
to be heard, to be seen,
to be loved, to be free,
to be everything I need
to be me, to be safe
to belive in something <3
Jooooo. Mutta oikeesti tykkään, kovin. Enkä oikeesti malta oottaa sitä levyä, onneksi senkin julkaisuun on enää alle kuukausi. :D Haluaisin kyllä myös mahdollisimman pian saada nähtäväksi myös tämän I have a rightin musiikkivideon. Sen kuvauksistahan minä postasin muutamia kuvia tuolla joskus kauan sitten ja silleen.
Tähän loppuun täytyy myöntää että tämä blogimerkintä täynnä erinäisiä tyhjänpäiväisyyksiä on oikeasti vain ollut ranskan sanojen lukemisen välttelyä, ei minulla mitään oikeaa asiaa teille ollut. Hups.
Mutta nyt, minä lähden liihottelemaan kouluun!
Ciao kaikki, ja mitä kauneinta torstai-päivää!
Nightingale
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti