lauantai 21. tammikuuta 2012

Mamma mia, here I go again.

Noniin, putosihan se Piia Potka sieltä!

Tätä nimittäin odottelinkin. Höhhöh, muuten oli kyllä aika jees putous, mutta jotenkin noita kunnon sketsejä kerkee nykyään olemaan jotenkin hirveen vähän, vai kuvittelenko mä vaan? Sketsihahmokilpailu vie varmasti puolet ajasta. No, ei se nyt varsinaisesti haittaa, mutta.

Popitan taas ihan ihme biisejä. Mikä minua oikein vaivaa, tämä on jotenkin niin kummallista. En edes pysty keskittymään sonatan kuunteluun, vaan esimerkiksi Abban Mamma Mia! ja ikuinen ihanuus Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) ovat kiusanneet minua koko illan. No, eipä siinä.

Nyt tuntuu, että oikein täytyy innolla odottaa maanantaita. Saa nähdä mitenkä käy. Tällähetkellä sopii olla toiveikas, mutta varma en uskalla olla siltikään. AAA, viikonloppu, voi rakas viikonloppu, miksi olet niin pitkä? Jotenkin tuntuu karulle heittäytyä ihan hölmöksi tämmöisen asian takia, mutta minkäs teet. En minä ole koskaan itselleni mitään mahtanut. Enkä näytä mahtavan nytkään.

Jotenkin sitä vaan toivoisi, että nyt saisi asioihin vähän selkeyttä, että uskaltaisi puhua pienistä mietteistään vähän laajemminkin. Arvauksia varmaan on ilmassa itse kullakin, mutta puhdasta tietoa mistään ei varmasti (eihän sitä ole itsellänikään).


Voulez-vous
Take it now or leave it
Now it's all we get
Nothing promised
No regrets
Voulez-vous


Ain't no big decision
You know what to do
La question 
C'est voulez-vous
Voulez-vous


Daddada, dadada. Huomenna varmaan on taas suhteellisen mitääntekemätön päivä, ainakaan ei ole mitään suunnitelmissa. Voisi vaikka pitkästä aikaa käydä ulkona kävelyllä tai jotain sinnepäin, jos ei ole paukkupakkaset (eikä siellä ole). Tai sitten mumma keksii jälleen jotain muuta hienoa puuhaa. 


Nyt pitäisi oikeastaan mennä nukkumaan. Väsymys meinaa olla aina kouluviikon jälkeen ihan hervoton, en tiedä sitten mistä se johtuu. Ehkä siitä että on niin paljon kaikkea. Ajateltavaa ja tehtävää. Ja se vaatii veronsa. 


Niin, ja pyydän anteeksi! Sekavat merkinnät ovat ajankohtaisia, mutta ehkä kaikki selviää pian. Kaikki selkeytyy. Toivottavasti. Siihen asti, koittakaa kestää.


Kauniita unia itselleen ja muille toivottelee

Nightingale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti