Adadadaa. Nyt on taas tullut pienimuotoinen tauko kirjoittamiseen. Mutta tuntuu, että on niin paljon mietittävää ja käsiteltävää, ettei sitten enää osaa purkaa niitä sanoiksi tässä vaiheessa. Wanhat vie edelleen hervottomasti mun aivokapasiteetistä, ja toki sitten nämä muut asiat mitkä tietenkin ovat viimeaikoina paljon pyörineet mielessä. Mutta kyllä tämä tästä, minä lupaan!

Tidii. Halusin ensinnäkin esitellä teille tämän lahjaksi saamani itsetehdyn korun. Kuva on vähän kämäinen valaistuksesta johtuen, mutta perusideahan on musta sydän hopeisilla koristekuvioilla. c: ja miten kaunis se onkaan! Oikeesti. Ehkä ainoa koru koko maailmassa, jonka takia pystyn hylkäämään rippiristini ja kelttikoruni syrjään, vaikka normaaliolosuhteissa en tekisi niin mistään hinnasta.

Muutenkin, en voi oikein sanoa muuta kuin että olen aika onnellinen tästä tilanteesta jossa olen. Tuntuu sille että vihdoin on paikka johon voi tuntea kuuluvansa. c: Ja sitten tämä päivä, dadadadadada~ Mutta ehkä siitä ei sen enempää tässä juuri nyt. Ehkä joskus sitten selitän tarkemmin.

Mitähän muuta? Huomenna pitäisi mennä kouluun omalla kyydillä, kun pitää saada vanhojentanssimekko (ja muut oheishärpäkkeet) roudattua koululle. Meillä on nimittäin ensimmäiset harjoitukset mekkojen kanssa, ja jo nyt pelottaa vähän. Nyt pitää paljon enemmän huolehtia siitä ettei astu muiden mekoille eikä sählää omansa kanssa eikä. :DD Ja toki sitten se että tietysti pelottaa aika hitosti että kuitenkin se mekko päättää ruveta putoamaan päältä just joskus kesken jonkun tanssin, ja sehän sitten voi olla vähän huonompi juttu sitten :D No, se on sitten huomisen ongelmia. Eikai siinä muuten mitään, muttakun sitten ei ole siellä alla mitään rintsikoita niin ei oikein huvittais vilautellakkaan. Joku saa nyörittää sen tappokireälle :DD

No mutta. Nyt en enää selviä keskittymään tähän merkinnän kirjoittamiseen.

Heijssan ihmiset, kirjoittelen kun selviän.
Nightingale