maanantai 13. helmikuuta 2012

Open your eyes and see, it's not a dream

Hyvää huomenta.

Sen sijaan, että yrittäisin vielä vääntää epätoivoisesti päähäni viimeisiä asioita biologiasta, ajattelin että kirjoitan nyt blogimerkinnän aamunratoksi. Koska tuo koe, jos joku, on jo menetetty tapaus. :D

Mitähän sitä kertoilisi viikonlopusta?

Perjantaina katsottiin mumman kanssa Kahdeksan surmanluotia, jolla oli kestoa yhteensä se viitisen tuntia. Ei se nyt huono ollut, mutta ei se nyt niin suuresti sytyttänytkään. Mutta luulen, että saan silti tulevaisuudessa katsoa sen toiseen, jos kolmanteenkin kertaan, sillä mumma tosiaan pitää siitä kovin. Jotenkin vaan tuntu siinä elokuvan aikana muuten kokoajan sille, että millonka tähän napsahtaa värit päälle :D mutta leffa oli ihan auttamatta mustavalkoinen.

Sitten joskus puolessavälissä katseluamme kuulin että ovi kävi, ja hyökäsin oitis tietenkin katsomaan että kuka tuli, ja naapurin Pirjohan se siellä oli, tulossa reissultaan kohti kotia. No, sitten siinä kävikin niin, että Pirjo päätyi meidän seuraksi katsomaan sen leffan loppuun asti, ja lähti meiltä vasta kymmenen maissa illalla. :DD Mutta, näkipähän sekin nyt tuon leffan.

Lauantai-aamu olikin sitten vähän enemmän sählinkiä täynnä. Oli tarkoitus lähteä Iisalmeen ostamaan mulle meikkejä vanhojentansseihin, ja oltiin jo melkein lähdössä kun semmoinen sanasota puhkesi että ei paremmasta väliä. Siinä kyllä tuli mietittyä, että mihin nurkkaan pääsis menemään pois näkyviltä ja mielestä. No, mutta, sitten lähdettiin ah-niin-hilpeissä tunnelmissa tosiaan sinne Iisalmeen. Tunnelma tosin parantui sitten kyllä matkan varrella, kuhan perille suurinpiirtein päästiin.

Ja minähän tosiaan löysin ne tarpeen vaatimat meikit. Eli ripsarin, meikkivoiteen ja luomivärin. Testasin niitä eilen, ja ihan hyvä perusmeikki noilla tulee, enkä minä sen ihmeellisempiä kaipaakkaan. Korupolitiikka on edelleen vähän vaiheessa, mutta sekin kyllä varmaan selviää pikapuoliin. Pakkohan sen on. :D

Niin, ja tosiaan, Iisalmesta mentiinkin melkein suorilla pikku-Iidaa kattomaan. Tyttö oli kasvanut niiiiiin kauheasti sitten kummin viime käynnin, ja nyt se jo eteni ryömimällä lattialla semmoista vauhtia että ihan hirvitti :DD Veljensä oli myös harvinaisen vilkkaalla tuulella, ja kyllä siinä meinasi ottaa vaikeasti kun kaksi natiaista viipottaa sinne tänne hirveää vauhtia tekemässä ei-niin-suotavia asioita :DD Mikkokin vetäisi esimerkiksi kivasti tuhkat uunista lattialle, ennenkuin kukaan kerkesi estää. Nooooo, ne on lapsia, erinäinen sähläys niille sallittakoon. Tosin se, että pikku-Mikko repäisi sitten tuon minun aiemmin esittelemäni kaulakorun irti, oli vähän liikaa. Emmi-täti oli kummasti pahalla tuulella moisesta, mutta eipä lapsille voi kovin kauaa olla vihainen, joten korjasin vaan korun kiltisti ja jatkoin natiaisten kanssa sähläämistä.

Sitten tultiinkin lauantaina vasta puoli kymmenen maissa kotia, ja huomasin että jännästi oli mennyt koko päivä opiskelun ohelta vähän mönkään. Ja sunnuntaina sitten ei enää oikein innostanut. Aamusta laskin matikkaa, ja sitten yritin koko päivän vältellä tuon bilsan opiskelua. Eikä siitä opiskelusta tullutkaan sitten yhtään mitään. En erota mitoosia enkä meioosia, en tiedä mitä niissä tapahtuu, hyvä jos osaan yhteyttämisen selvittää. :DD mutta ei se mitään, koska nyt taitaa oikeasti käydä niin että tämä menee uusintaan. Ihan suosiolla.

Niin, ja sitten vielä tästä viikosta.. Meillähän on alkuviikosta kolme koetta, se biologia tänään, matematiikka tiistaina ja englanti keskiviikkona. Sitten tuleekin jo se kohtalokas päivä, eli torstai! Se päivä, kun ne tanssit pitäis osata ja kun niiden pitäis mennä viimesenpäälle nappiin. Ja pitäis osata hallita se helvetin hameenhelma. :DD Mikä missio. Sitten perjantaina olis vielä vähän enemmän tanssimista, ja sitten toisaalta myös jatkoille lähtö! Huhhuh, en oo taas kyllä siihenkään varautunut vielä henkisesti yhtään, kun kaikki muu on vienyt niin paljon aivokapasiteettia. Noo, mulla on aikaa varautua siihenkin.. :D

Siinä kait ne tärkeimmät olis viimeaikojen ja lähitulevaisuuden kannalta. Ainakin näin koulun ja muun sähläyksen osilta. Pittää kirjotella sitten tarkemmin vielä muista asioista esimerkiksi ystävänpäivänä sitten, sekin kun on jo tiistaina (yay <3) :D

Mutta nyt poistun valmistautumaan henkisesti täydelliseen epäonnistumiseeni biologian kokeessa.
Näkyilläään immeiset,

Nightingale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti