perjantai 3. helmikuuta 2012

Uaaa, the viikonloppu.

Heijssan alla. :DD

Kirjoitan nyt merkinnän, etten voi tämän perusteilla luistaa illemmalla ranskan lukemisen velvollisuudestani. Koska luulen että silloin blogimerkinnän (pitkän sellaisen) kirjoittaminen kiinnostaa jälleen enemmän kuin koskaan. Mutta montaahan en voi päivässä kirjoittaa (tai voisin, mutta se olisi kovin turhaa) niin tuhoan tämän laiskotteluvaihtoehdon jo nyt.

Tänä viikonloppuna on tosiaan siis vuorossa varsin ahkeraa ranskan opiskelua, ja sitten jos saisi jotain muutakin ainetta luettua, esimerkiksi laskettua matikkaa. Ranskan kohdallahan tilanne on se, että minun pitäisi lukea koetta varten (eli tehdä muistiinpanot koealueesta) ja kirjoittaa siitä 50-70 sanan aine, ensimmäinen koskaan, joten noinkin vähäinen sanamäärä tuntuu toivottoman suurelle :DD

Oikeastaanhan minun kannattaisi tänä viikonloppuna keskittyä siihen bilsanopiskeluun, kun se tosiaan on vähän jäänyt. Mutta luulen ettei se ihan onnistu, koska minua ei vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa koko aihe, ja vielä vähemmän tuolla opettajalla. Mutta yritetään edes.

Mitähän muuta olisi tälle viikonloppua? Nyt pitää ainakin jännätä sitä, että saanko kumoamattoman käskyn hiusten värjäämiseen vai en. Tästä voi olla hienoisia taiteellisia erimielisyyksiä erityisesti rakkaan kummini kanssa. Mutta itse en kyllä suuresti ole innostunut värjäämisestä, vanha värikin on jo niin pitkällä menossa ettei sitä oikein enää huomioi, ja muutenkin ihmiset olivat vähän sitä mieltä ettei kannata värjätä. Mutta Anne on satavarmasti eri mieltä. Ja jos se saa tahtonsa läpi, minun pitää varmaan huomenna lähtee aamusta Alajärveä kohti, ja siellä meneekin koko päivä. Se taas sitten puolestaan syö multa kokeisiinlukuaikaa ja rentoa viikonloppua, puhumattakaan siitä että kovilla pakkasilla ei hirveästi viitsisi reissata.

Niin, ja sittenhän on toki se, etten oo vieläkään hankkinut koruja saati meikkejä vanhojentansseja varten. Ja niiden kanssa minulla saattaa ihan oikeasti olla hieman isompi ongelma, kuin tuon tukan kanssa. Tosin mummahan tuossa taas ilmoitti, että niitä korujahan minä en sinne tarvitse. Mutta entäs meikit, ne olis vielä pakko hommata. Aamulla Iisalmeen, jos muukaan ei auta, vai? :O Tosin mulla ei oo kyllä hajuakaan että millaset meikit ja mitä tartten ja ties mitä. Yhyhyhy, hankalaa, kun ei normaalistikkaan meikkaa niin äkkiseltään nyt repäistä hienoja meikkejä.

Jotenkaan en kyllä oikein pysty siltikään sisäistämään niitä ongelmia ja niiden (enemmän tai vähemmän) vakavuutta. Siihen voi olla kyllä omat syynsä, niinkuin siihenkin että oon ollu hervottoman hyvällä tuulella viimeset pari viikkoa. Ja tämä viikko on vaan ollut vielä parempi. Kaikki menee tosi hyvin, tai sille ainakin tuntuu, vaikka jok-ikisen muun ihmisen elämä tuntuisikin potkivan päähän. Mutta omani antaa minun olla rauhassa :DD Ja siitä jos jostain olen onnellinen. Viimeisen päälle onnellinen.

Mutta jjoo. Ehkä minä nyt kampean itseni tekemään ranskan muistiinpanoja, että saisin tänään mahdollisimman paljon tehtyä ja vastaavasti huomiselle niiden tekemistä jäisi mahdollisimman vähän. Mutta tekemistä on paljon, joten voi olla että huomenna on melkeimpä samanmoinen urakka kuin tänäänkin.

Kirjottelen paremmin sitten joskus fiilingeistä sun muista, nyt en oikein osaa käsitellä mitään kovin älykästä kouluviikon päätteeksi.

Diudiudiu,
Nightingale


I'll take you where the magic is
I'll give you everything I only can offer
You can have my broken midnight moon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti